*Arkistojen aarteita, ajalta juuri kun ensimmäisemme oli kannettu kotiin ja oli todellakin ylimääräistä aikaa pohtia mitä sille laittaisi päälle. Nyt tosikoisemme saa päällensä juuri sitä mitä sattuu pyykkäyshuoneesta löytyvän. Jos ylipäätän jotain löytyisi puhtaana.... oi niitä aikoja.
3.9.2011
Kun kotimme oli vielä vauvaton, oli pääni täynnä käytännön kysymyksiä ja ongelmia liittyen vauvan tarvikkeisiin ja vaatteisiin. Hamstrasin ennen laskettua aikaa ystäviltä ja fidasta kasoittain vaatteita, erilaisia kokoja ja malleja, kuin ydinsotaan valmistautuessa.
Jäjestelin vimmalla vaatekaappia, johon olin viikannut pieniä vaateparsia kokojensa mukaan eri pinoihin.
Pidin äärimmäisen tärkeänä, että vähintään neljää seuraavaa kokoa olisi käden ulottuvilla salamannopeasti, sillä kaikkihan hokevat että lapsi kasvaa niin nopeasti ettei huomaakaan.
Tarkistin pinot vielä kahdesti tämänkin jälkeen uudelleen, sillä huomasin, että jotkut vaatteet olivat kokomerkinnöistään huolimatta isompia kuin toiset. Siis total kataströöf.
Huolestuin tonkiessani varastoja, oliko pienimpiä kokoja varmasti tarpeeksi, omistimmeko sopivasti erilaisia vaatekappaleita kuten kietaisubodyjä, potkuhousuja, paitoja, aluspaitoja ja sukkia (joita ainakin noin 50 kpl!!!) erilaisiin tilanteisiin.
Vaatteita näytti vauvattoman silmiin olevan auttamattomasti liian vähän, joten hamstrasin vielä vähän lisää eri kokoja.
Panikoin myös minkä kokoinen rontti olisi oikein tulossa. Mistä tietäisin, pitäisikö minun hankkia lisää 50 senttisi vai jo 56 senttisiä vaatteita. Lopulta paniikki ulottui sairaalakassiin asti. Minkä kokoista laittaisin sinne kotiintulovaatteeksi? Tää vain nää, vai nuo, vaiko kaikki?!?
Koko-ongelmat tuntuivat ylitsepääsemättömiltä kunnes vauva syntyi. Jo sairaalassa se puettiin liian isoihin putkareihin, kietaisupaitaan, joka ei pysynyt päällä sekä liian pieneen pipoon. Mikään vaateparsi ei oikein istunut päälle, mutta se oli toissijaista. Kunhan oli lämmin, mitä siitä jos hihat hiemat roikuvat, kaksi jalkaa on samassa lahkeessa tai pipo lentelee jatkuvasti päästä.
Meillä on sentään vauva!!
Kotiin päästyämme olen jatkanut samaa linjaa. Kappas vain, asusteista menevät päälle ne, mitkä on helppo pukea (kietaisubodyt) ja ne jotka mahtuvat. Pikku likkamme on mallia pitkä ja paksu mutta lyhytkätinen. Tästä seuraa, että 56 senttiä pitkä rääpäle on liian iso oman mittaisiinsa vaatteisiin, mutta isommista jäävät hihat ja jalkaosat aina lerpattamaan. Mutta ei se sitä itseään näytä haittaavan.
Nyt kiroan ahtaiksi tunkemiani hyllyjä, joilla on tarjolla viittä eri kokoa samoja retkuja. En tarvitse kuin yhtä tai kahta kokoa ja ylipäätään muutamaan vaatekappaletta kerrallaan. Kierrätämme muutamaa hyväksi todettua bodyä päivästä toiseen kunhan pesusta tulevat. En myöskään ole ehtinyt saati jaksanut tutustua siihen, miten kaapissamme olevat ihanat ja söpöt pikkumekot oikein istuisivat vauvan päälle.
Käytännöllisyys ajaa lujaa ohi valinnan vapauden ja hienojen kuosian, kun hoitopöydällä sätkii nälkäänsä itkevä, haiseva, nipainen pieni murmeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti