perjantai 26. syyskuuta 2014

Tekosyy

Siis tässähän kävi nyt niin, että lapset oli täysin tekosyy päästä itse Hoplopiin.

Kuvassa näkyvä lapsi on täysin ylimääräistä rekvisiittaa linnanrakennuspisteellä.

Äiti se siellä hihkuen baanasi palikoiden seassa. Ei ne lapset, joista maksettiin.

torstai 25. syyskuuta 2014

Ravintola, joka ei sovi lapsille

Käytiinpä tässä erään ison omenan kauppakeskuksen eräässä kakkoskerroksen nimeltä mainitsemattomassa ravintolassa lounaalla kahdeksan kuisen tyttäreni ja ystävättäreni kanssa.

Eipä mennä enää uudelleen. Sen verran nöyryytävää kohtelua tuli vastaan.

Syynä oli tyttäreni, tuo sormiruokaileva pikkupiru, oikea hunsvotti, huonokäytöksinen retale, joka kehtasi harjoitella syömistä.

Ryökaleilen kunigatar ilkesi pahuuttaan aikuisten nautiskellessa lounastaan ruokailla tyylilleen uskollisesti. Se raakalainen nakkeli puolet sapuskastaa lattialle, mikä on aivan törkeää käytöstä vauvavuottaan viettävältä lapselta.

Niin törkeää, että oikein ravintolan omistajan piti rynniä paikalle ja kailottaa kovaäänisesti huitoen kohti pöytämme alusta että MITÄ NOI ON!?!

Niin, että lähimmistä pöydistä tuijotettiin. Niin, että paikan tarjoilijat nolostuivat. Niin, että hetken luulimme miehen olevan joku paikallisen ostarin sekopää, eikä työntekijä laisinkaan.

No, nehän on leipää, kurkkua ja vesimelonia hyvä herra. Ruokaa, jota lapseni äsken yritti pienillä kätösillään suuhunsa pistää. Ihan itse. Äidin ylpeydeksi, ravintolan omistajan kauhuksi.

Tämä ravintola oli selvästi naamioitunut lapsiystävälliseksi. Ovella nököttävien Ikean valkoisten syöttötuolien rivi on kuitenkin huijausta. Ei sinne kannata muksujen kanssa mennä. Ainakaan jos ne ei osaa pöytätapoja.



Ja ps. Tapanani on ollut aina korjata raflassa pöytä lasten jälkeen nätiksi. Myös lattiatasolta.


tiistai 23. syyskuuta 2014

aurinkoon!

Lämpötila näyttää ulkona pus neljää astetta. Tämä on noin kaksikymmentä astetta liian vähän minulle. Elän lämmöstä.


Viime päivinä olen pohdistellut tiuhaan syksyn ajankäyttöäni. Kun kerta olen kotona lasten kanssa niin miksi en tekisi jotain mullistavaa.

Kehtaisiko sitä lähteä etelään yksin kahden mukulan kanssa?


Ai kamalaa. Lentomatka yksin kahden riiviön kanssa. Matkalaukku ja rattaat -show yksin kannettavana. Kakkavaipat lentokoneen vessassa. Pilttisotku istuimella. Uhmaava kolmevee joka tahtoo katsoa muumia, vaikka on ruokahetki. Yöttömät yöt hotellihuoneessa. Paikallinen sapuska on pahaa- väittelyt ja ravintolataistelut. Kaikki tämä ihan yksin hoidettavana.

Mutta toisaalta. Uima-allas, lämpö, valmiiksi tarjoiltu ravintolaruoka. All inclusive paketti ja loma.

Hmm..

Täytynee vielä hetki hioa taistelusuunnitelmaa.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Yhden lapsen politiikka*)



Kuulen todella paljon kysymyksiä ja ajatelmiä siitä, koska minun tulisi tulla uudelleen raskaaksi, hankkia lisää kuolapettereitä, valvoa uudelleen kolme kuukautta putkeen, taistella taas maitosuihkujen kanssa, kiroilla kiinteiden aloittamista, vaihtaa taas satoja ja satoja maitokakkavaippoja ja niin, synnyttää uudelleen.

Hienotunteiset kyselevät, ollaanko ajateltu lisää lapsia, pahimmat (lue anoppi) ilmaisevat suoraan mielipiteensä siitä, että lapsilla tulee olla alle kolme vuotta ikäeroa, muuten siitä ei kuulemma tule mitään.

Kysyjille ei heru enää paljoa sympatiaa, suustani pulpahtelee jos minkäkinmoisia sammakoita yrittäessäni torjua uteluita. Pahinta on se, että vaikka kuinka yritän tosissani ja suoraan sanoa että en usko että haluan lisää mukuloita, niin kukaan ei usko.

En tosiaan halua toista lasta, ainakaan tällä hetkellä. Tunne on niin voimakas, että on vaikea kuvitella sen muuttuvan. lähiaikoina saati vuosina. Koen, että murmeli on ollut saamarin helppo mukula ja silti minulla on ollut suuria vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen. Joten onkin mielestäni päivän selvää, että jos uusi mukula olisi piirunkin verran haastavampi, sortuisi koko torni niin että rymisee.

En siis tällä hetkellä halua edes ajatella haastavani uudelleen perhemme, parisuhteemme, itseni sekä koiramme taas siihen samaan nollapisteeseen jossa yöt ja päivät ovat yhtä ja samaa sotkua.

Uteliaisuuteni toista lasta kohtaan on nolla, siinä missä ensimmäistä odotettiin kuin uutta kuuta. Kun katselen vanhoja kuvia, missä murmeli on alle puolivuotias, vastasyntynyt, kasvoillaan täysin neutraali ilme, on ensimmäinen ajatus että hienoa että tuo on ohi ja vieressä telmii nyt joku jolta saan vastakaikua.

On ollut mahtava kokea äitiys ja sen kasvaminen ihan alkumetreiltä, pienen rääpäleen kasvu kohisten, mutta että uudestaanko taas? Perheemme pyörii mielestäni aivan fantastisesti nyt, yhdellä lapsella, yksillä rattailla, turvaistuimella, yhdellä kassilla matkalla mökille, yhdellä lastenhuoneella jne. Mihin muka ne toiset vastaavat tunkisin?

Ystäväiseni, joka on aivan samassa elämäntilanteessa, onkin useasti lohduttanut sanomalla että thank god siitä kakkosesta ei tarvitse päättää tänään eikä nyt.

Sanos muuta!



*)Näin sitä tuskasteltiin v. 2012 kesällä, kun ei todellakaan tehnyt mieli lisääntyä. Nyt en vaihtaisi päivääkään ;)

torstai 18. syyskuuta 2014

Vaatekasat kiertoon!


Olen kirpputoriluuhaajana sanget onnellinen siitä, että äidit jaksavat tyhjentää kaapistojansa tunnollisesti myyntiin. Ostan käytettynä miltei kaiken. Ja tämä ei nykymaailmassa todellakaan tarkoita kulahtaneita vaatteita. Iskemätöntä tavaraa on liikkellä tonni kaupalla.

Itsepalvelukirppikset ovat kaltaiselleni hartaalle pohdiskelijalle herkkua. Vaatteita saa nyplätä rauhassa ilman myyjän kuumottavaa katsetta. Karsastan myös hieman massakirppistapahtumia, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton megakirppiksiä. On jotenkin lannistavaa tulla paikalle  varttia ennen aukioloaikaa ja huomata ovella odottavan viidenkymmenen metrin jonon. Lapsia on turha raahata tällaisiin tapahtumiin mukaan, saati rattaita. Nämä ovat suoraan verrannollisia stoka nhulluihin päiviin.

Käytetty kama siis kiertää ja oikein säilöttynä pitää arvonsa. Tosin en edelleenkään ymmärrä, kuka ostaa esimerkiksi Ticketin käytettyjä haalareita miltei täydellä hinnalla. Kirppiksellä ei kannata yrittää tehdä bisnestä. Tai siis kaikkihan on sallittua jos vain löytää ostajia.

Parhainta on löytää jostain henkilökohtainen vaatekummi. Itselleni sellaisia on sattunut jo parisen kappaletta kohdalle. Yleensä vaatteet valuvat suvussa alaspäin. Isommilta serkuksilta pienemmille ja niin edespäin. Käytetty kiertää eteenpäin vinhaa vauhtia. Meidän suvussa tämä ei tosin toimi.

Itse olen sen sijaan törmännyt ystäväpiirissä vastaavaan. Kolmisen vuotta takaperin sain tuttavien luona penkoa pari ikeakassillista vaaleanpunaisia vaatteita läpi syntyvälle esikoiselle. Olin silloin ainoa ystäväpiirin raskaana oleva, jolle tarjottiin mieluusti kaapissa pölyttyviä vauvakamoja.

Nyt sama toistui uudelleen äitimuorini työkaverin kautta. Kontakti oli näinkin eksoottinen, mutta ymmärrettävä. Kahden lapsen äiti ei kertakaikkiaan jaksanut raahautua kirppikselle ja pyysi minua hakemaan kaiken pois. Hänen lähipiirissään ei ollut ketään, kenellä olisi enää vauvoja. Niinpä hän kääntyi työpaikalla verkostonsa puoleen ja bongasi meidän pesueen äitini suosituksesta.

Ja minähän ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja hain VIISI PAHVILAATIKOLLISTA vaatetta. Näistä pengoin laatikollisen itselleni ja vein loput pengottavaksi naapurin tädille, hän eteenpäin ja niin edelleen. Loput päätyvät lumpuiksi sekä Fidaan.

Liikkeellä olevien lastenvaatteiden määrä on aivan posketon. Tässäkin kuormassa löytyi Me&i merkkiä ja muuta mukavaa, täysin kulumatonta, todellakin käyttökelpoista vaatetta.

T'llaisena vaatekummina toimiminen on aivan ehdottoman viisasta jos ei jaksa lähteä itse kirppikselle myymään. Tätä varten pitäisi itseasiassa perustaa joku "Lastenvaatekummien" -kierrätysrinki niille, jotka eivät enää jaksa myydä kellarissa odottavia kasoja, vaan toivovat että ne lähtisivät sieltä eteenpäin uusille käyttäjille.

Netistä voisi sitten etsiä mobiilisovelluksella lähimmän tarjoajan, joka olisi ilmoittautunut lahjoittajaksi. Näin hakija ottaisi yhteyttä suoraan Vaatekummiin. Vaatekummi olisi tietenkin lajitellut etukäteen vaatteet kokojen mukaisesti muovisäkkeihin ja ilmoittanut sovellukseen mitä kokoja tarjoaa haettavaksi.

Sitten vain kantamaan paketteja kotiin ja  valkkaamaan tavaraa. Loput toimitettaisiin hyvän tavan mukaisesti lähimpään Uffin boksiin.

Toimisiko?




keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Völjytään

Alan taas pikkuhiljaa tottua tähän kotona völjymiseen. Päivät matelevat puistoissa ja iltapäivinä kokkaillaan, välillä mammatreffaillaan. Sopiva rytmi näyttää löytyneen sekä isomman kanssa kolmisin kotipäivinä, että pienemmän kanssa kahden kesken.

On hassua, kuinka isomman mukulan ollessa kotona on päivät rytmiltään täysin erilaisia. Silloin puistoillaan, touhutaan ja syödään säntillisesti. Edetään enemmän kellon mukaan. Ollaan ruodussa.

Pienemmän kanssa kahden ollessa me vain ajelehditaan. joskus pyöritään kaupungilla ja kylillä, joskus maataan koko päivä kotona poistumatta ulos laisinkaan. Ollaan vaan ja hengaillaan.

Olen lupautunut muutaman viikon päästä meneväni pariksi kuukaudeksi töihin. ja pidän lupaukseni. Mutta en pitkään. Joulukuussa jään taas kotiin ties kuinka pitkäksi aikaa. Jotenkin tällä toisella kierroksella völjyminen ei tunnu yhtään niin pahalta. Pikemminkin nautinnolliselta. Mitään ei ole hampaan kolossa. Puistoelämä on sittenkin ihan mukavaa. Parasta on ajan pysähtyneisyys. Tässä on ihan hyvä olla. I can do it! 




(ehkä..)







maanantai 15. syyskuuta 2014

Bad hairday

Ahaa. Nyt tajusin. Sillä on nimikin.

Ensin kärsit mysteerisestä hiuskadosta kolmekuukautta synnytyksestä. Lattikaivo tukkeutuu marsunraadon näköisistä karvakasoista.

Sitten huomaat ohimojen vähähiuksiset kohdat. Viimeistään kampaajalla toteat pään olevan täynnä minihiuksia. Jakausta ei saa järkevästi enää mihinkään. Kalju kasvaa vihdoin umpeen.

Sitten se ilmestyy. Imetysotsatukka. Pirullinen pikkuhiusten keskittymä. Jonka kanssa ei pelleillä. Se kärsitään.

Kiitos termistä Milla

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Siivoushullu testaa


Saatiin pesueelle testihaaste, siivoussellainen. Testiin pääsivät Serlan uutuustuotteet Siivousliina ja Siivouspaperi. Uuden tuoteperheen juju on helpottaa jokapäiväistä arkisivousta ja tehdä siivoilu mahdollisimman matalakynnyksiseksi arjen keskellä.

Otimme haasteen mieluusti vastaan, sillä mikään ei kuulosta paremmalta, kuin sunnuntain megasiivouksen keventäminen. Keinoilla millä hyvänsä.

Sotkuiseen talouteemme tämä testi sopii kuin nenä päähän. Meillä sotkee kahdeksankuinen puuroa seinään lennättävä vauva, kolmevee maitolasin kaataja ja kaksi kolmekymppistä vanhempaa joista, toinen semi siivousneurootikko, toinen muuten vain sotkuinen Isäntä. Ja onhan tietty vielä se koira, jonka karvakatastrofiin nämä tuotteet eivät valitettavasti tehoa.

Testiin joutui siis Siivousliina, joka on nopea siivoojan apuri. Siivousliina on tavallaan vauvojen wipesien tuunattu versio, kostea siivousliina, jolla voi putsata pikana kaikkia pintoja rosterista kylppärin peileihin.

Toinen tuote on Siivouspaperi, joka on talouspaperin isoveli. Se on vahva ja nukkaamaton paperi, joka kestää kastuessaankin kulutusta eikä repeile ja hajoa mössöksi. Ideaali siis maitovahinkojen korjaamiseen.

Parasta on se että molemmat kelpaavat itsenään kompostoitavaksi.

Testin ensimmäisenä päivänä hyökkäsin aikuisten wipesejen kera rosteripintojen kimppuun. Ja niitähän meillä riittää. Siivousliinat saivat hihkumaan onnesta. Jääkaappi, mikro, uuni, astianpesukone ja keittiön kaapistot kiilsivät sekunneissa vailla rantuja. Siivousneurootikon hulluus jatkui vessan puolelle, jossa kyytiä saivat peilit ja kaapistot, niitä seurasivat ruokatilassa pöydät, liesituuletin ja jopa seinät. Ja syöttötuoli. Blingbling - kiiltävää! Tämä toimii.

Koko viikon aikana ehdin putsata melkein ihan kaiken mitä keksin aina kengistä läppäriin ja takaisin. Siivousliinapaketti tuli meille jäädäkseen ja sille keksittiin jo oma kotikin keittiöstä. Nämä arjen todellisen apulaiset ja paatuneen wipesien käyttäjän unelmat pitää pitää lähellä sitä missä rapataan ja roiskuu.

Myös Siivouspaperi sijoitettiin keittiömme paalupaikalle talouspaperin tilalle odottamaan sotkua. Se kuitenkin kökötti talouspaperirullatelineessämme orpona pitkän aikaa. Odottelin kokoajan jotain ultimaateinta testitilannetta, jossa olisi voinut hyödyntää sen kulutuksen kestävyyttä. Mutta yhtään maitolasia ei kaatunut. Toki vesivahinkoja oli, mutta ei mitään ihmeempää mistä ei olisi selvinnyt ilman tavallista talouspaperia. 

Sen sijaan räkä lensi testiviikkona kahden lapsen edestä (taas vaihteeksi) ja jäin kaipaamaan tavallista, pehmeämpää talouspaperia jolla niistää räkänokkien kärsät. Tähän tarkoitukseen Siivouspaperi on turhan ronskia. Kaipasin myös tavis talouspaperin puoliarkkeja, mitä on käytössämme aina. Tuntui tuhlaukselta napata jättiläisarkki pienen märän läiskän kuivaamiseen.

Ja en oikein osannut hyödyntää paperia sunnuntain megasiivouksessakaan. Meillä on jo tätä varten omat rättinsä keittiölle ja vessalle. Paperin haastaminen jäi siis tyngäksi. Ehkä se kelpaisi johonkin askartelumaratooniin tai remonttireiskalle työmaalle tai kenties tarhaan?

Eniveis, Siivousliinasta en luovu sillä rosterinen jääkaappimme kiiltää like never before. Jotenkin tällaista siivous on mukavimmillaan; nopeaa, spontaania ja helppoa. Ei tuskanhikeä ja kuuraamista. I like it.


perjantai 12. syyskuuta 2014

Santakasa


Hiekkalaatikko, tuo perheemme kolmeveen paras ulkolelu ikinä, on nyt niin passe. Ikiklassikko on kokenut varsin ison kolauksen suosikkilistauksessaan. 

Kotimme lähimaastosta on nimittäin löytynyt Haastaja isolla H:lla. Hiekkakasa. Ja vielä monikossa. Näille ei heti mikään perus metri kertaa metrin santalaatikko pärjää.

Hiekkakasat ovat espoon kaupungin puutarhaosaston (?) peruja. Ne on kerätty seudun leikkipuistojen kymmenistä hiekkalaatikoista, joihin vaihdetan määräajoin hiekat. 

Meidän onneksi vanhat hiekat satutaan keräämään aivastusmatkan päähän kodistamme. Ja siellähän kelpaa neidin kieriä, kaivaa, kiivetä, möyriä ja tehdä tietty niitä perinteisiä kakkuja.

Parasta taitaa kuitenkin olla arkeologiset kaivaukset -leikki. Joka ikinen hiekkakasalle tehty retki sisältää vähintän yhden riemunkiljahduksen ja löydön. Kasaan nimittäin on piilotettuna kymmenittäin naapuruston leikkipuistoihin unohtuneita hiekkaleluja. Tähän mennessä saldona on kaksi autoa, lapioita, muotteja, siivilä ja lautanen.

Ja äiti kiittää kaupunkia aktiviteetista.


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syksyn Muotivillitys

Äitimuori sattui käymään naapurimaan pääkaupungissa ja toi sieltä syksyn kuumimman hitin. Granit'n ulkovalosarjan. Luv it!

tiistai 9. syyskuuta 2014

Isosiskoa ikävä

Kun sisko on tarhassa, ovat äidin kanssa kahden vietetyt kotipäivät kumman hiljaisia. Kukaan ei töni tai tuupi minua ohimennen. Eikä vie leluja kädestäni. Mistään ei kuulu ihmeellistä ölinää, äidille kiukuttelua, spontaaneja lauluesityksiä tai leegopalikoiden räminää.

On vain minä ja äiti.

Me vain istuskellaan äidin kanssa hiljakseen lattialla. Se koettaa opettaa minulle uusia sanoja kuvakirjoista, mutta sen sijaan tahdon syödä sivuja. Ei kiinnosta opetella mitään.

Aamupäivällä äiti rakentaa minulle legotorneja kaadettavaksi. Mutta minua ei huvita kataa äidin tekemiä juttuja. Iltapäivällä äiti koettaa naurattaa minua ruokapöydässä, mutta ei huvita syödä eikä kikatella. Ei se osaa kuten sisko.  

Yritän kovasti ottaa kontaktia nelitassuiseen karvakorvaan, isoveljistä omituisimpaan. Mutta ei siitä oikein ole seuraa. Se vain kuskaa palloaan ja jyrsii luuta. Niihin en voi osallistua. 

Toisaalta nautin ainoan lapsen hurmasta, kokonaisesta sylistä ja täydestä huomiosta. Mutta ei se riitä. Puolet jostain tärkeästä puuttuu.

Tylsistyn ja kitisen. 

Äitikin hermostuu, kun olen jatkuvasti tuhoja tekemässä. Kiipeän kukkaruukkuun, hillun vessan roskiksella ja kaadan yhä uudelleen ja uudelleen koiran juomakupin. Mutta en osaa tehdä yksin muuta, joku puuttuu leikeistä.

Missä sisko on?

Se naurattaa ja halii, tönii ja puskee, leikkii ja kikattaa, konttaa ja pyörii, rakastaa kovaa ja sitä saa rakastaa samalla tapaa takaisin. Se on minun isosisko ja minä sen pikkusisko, jollaisia ei ole kenelläkään muulla.



Tiimin toinen puolikas ikävöi siskon kenkälaatikolla.


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mainoksen uhri




Äiti?
No.
Ostetaanko joskus vanukis?
Mikä?
No se vanukis mitä isot lapset syö telkkarissa.
..Öö...
Se vanukas!
..Öö...
Äitii, ostetaanko joskus?!
Ai se lehmäkuvioinen Paula vanukasko?
Joo!! Sitten voidaan syödä sitä ja laulaa samalla tavalla kun ne lapset!
Just..

torstai 4. syyskuuta 2014

Äidin ja lapsen boksi


Aivan huisia! Äitiyspakkaus on laajentunut, enkä nyt tarkoita sen lähtöä maailmalle, vaan uutta innovaatiota ihan koti Suomessa. Ja tällä ei ole mitään tekemistä sitten Kelan kanssa.

Almondella -nimeä kantava firma (?) on päättänyt hemmotella lapsia ja äitejä kuukausittaisen pakkauksen muodossa, jonka voi tilata kotiovelleen. Formaatti on samankaltainen, kuin naisille suunntattu Liv -box, jonka kuukausittainen kosmetiikkayllätysboksi kutkutteli muutaman kuukauden ajan allekirjoittanutta.

newborn box for 2 months old baby

Eikä tämä pakkaus sisällä mitä tahansa vanupuikkoja, vauvaöljyjä ja potkareita, vaan uusimpia vauvahittejä. Parasta on tuotteiden skandinaavisuus ja ekologisuus. Ja pientuottajien huomiointi. Nämä takuulla miellyttävät äidin silmää ja siis kröhöm vauvaa/lastakin.

Kotiin saattaa tupsahtaa esimerksi laspiystävällistä kosmetiikkaa, askarteluhommia, leluja, vaatteita, kirjoja ja muuta ihanaa, kaunista ja kuolattavaa. Siis kaikkea sitä mitä olen aina himoinnut, mutta en ole tajunnut tai osannut hannkkia.

cooking themed box for 24 months old baby

Pakkaus on tuunattu kunkin ikävaiheen mukaisesti. Se siis kasvaa lapsen mukana. Jokaista pakkausta pääsee myös ovelasti kurkkaamaan etukäteen. Jos sisältö ei miellytä, voi sen skipata yli maksutta.

Ah minä kuolaan...Tilaanko, enkö, tilaanko, enkö?

En(pä), mutta heitän sen sijaan lahjavinkin, sillä tämähän on aivan fantastinen lahjaidea! Oman liv -boksini sain aikanaan lahjaksi, ja iloitsin siitä kovasti. Tämänkin ottaisin mieluusti vastaan, niin herkulliselta näyttävät sisällöt!

Building themed box for 13 months old baby


Ja ai niin, näiltä saa tilata koeboksin huokeaan 15 e hintaan.. Se-mulle-heti-nyt!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

pssst..


Joskus meikäläistä onnistaa ja lastenvaatteiden hinta sekä ominaisuudet kohtaavat (ja vielä niin että minä satun paikalle).

Itse ostan hyvin harvoin uutena yhtään mitään. Arastelen kaiketi kalliita hintoja ja toisaalta yritysten kasvottomuutta tai ylimarkkinointia. Esimerkiksi Pop on jotenkin jo mennyt hengettömäksi, vaikka ihan mukavia vaatteita tekeekin. Ja hinnat ovat mitä ovat.

Mutta mutta. Lastenvaatemallisto Mainiolla vaihtuu mallisto parin päivän päästä ja tsekkailin eilen mitä Mainion vanhenevasta mallistosta oikein löytyy. Ja löytyihän sieltä, vieläpä sopuhinnoin.

Osoitankin mieluusti roposeni kotimaisille yrityksille kiittäen laadusta ja ihanista persoonallisista ideoista. Ja tyylikkyydestä. Mainio tekee näissä spekseissä nimensä mukaista työtä.

Meille lähtikin eilen Mainiolta  molemmille tytöille mekot jännittävin foliopainatuksin. Innolla odotan uuttakin mallistoa, se paljastunee perjantaina.



Saako tätä syödä, entä tätä?


Meillä kasvaa pihalla monen vuoden erheen ja yritelmän kautta kyhätty yrttipuutarha. Tai siis laatikko ja sen kaveri, jotka ovat täynnä talvehtivia yrttejä. Laatikoiden teosta huolehti isäntä, minä kaadoin mullat ja istutin vihreät. Lapset taasen, noh, tekivät kaikkensa estääkseen meitä toteuttamasta kumpaakaan työvaihetta.

Laatikoista löytyy viinisuolaheinää, persiljaa, ruohosipulia, lipstikkaa, kahta eri minttua (toinen suklaaminttu!), sitruunamelissaa, oreganoa, timjamia ja raparperia. Nämä kaikki siis puskevat laatikoista vuosivuodelta yhä uudelleen. Uusiutuvien lisäksi lootiin päätyi tänä vuonna tomaatin pihan nurkkaan miltei köökähtäneet taimet (heräsivät henkiin), korianteri, chili ja amppeliin kuivahtanut orvokki (sekin virkosi). Pari valkosipuliakin taisin sinne tuikata. Ja ainiin, rucolaa. 

Että aika paljon tavaraa. Näistä vääntää muutamat bouquet garnit ja yrttiteet sekä säilöö koko vuoden yrtit.

Ja ruokkii näköjään lapsenkin. Meidän vanhin nimittäin kulki kesän alussa jatkuvasti pihalla hokien äiti saako tätä syödä, entä tätä? Laatikko saikin tästä tavallaan luonnollisen alkunsa, kun kyllästyin vahtimaan mitä se ipana taas syö. Kaivoin yrtit kootusti maahan ja osoitin paikan muksulle - syö noita, ei muuta.

Ja sehän syö. Meidän neiti "en halua syödä jugurttia, jossa on pisteitä (=vanilja)" vetelee pihalla lipstikkaa ja ruohosipulia posket pullollaan. Täytyy miltei pidellä sitä riveleistä kiinni tai muuten se ahmii kaiken rucolan. Ja mintut. 

Meinasin hermostua, kun loppukesästä se äkkäsi kulman takana kukoistavan viinimarjapensaan. Sieltä tiesi etsiä ensimmäisenä, kun lapsi oli hävinnyt pihalta. Nyt muodissa ovat omenat, joita tippuilee pihalle harva se päivä. Kohta se kai teroittaa hampaitaan naapurin luumupuuhun...

Taitaa esikoinen olla jonkin sortin tuoresyöppö, ehta raakaruokailija.


tiistai 2. syyskuuta 2014

Pöpöruletti

Uutta tarhaa on takana kuukauden päivät. Mukava tarha, täytyy todeta, mutta voi tsiisus mikä pöpöruljanssi!!

Tähän mennessä saldona on kaksi eri nuhaa, toinen täyttä räkää ja toinen yskäisä (josta odottelen par aikaa jotain keuhkoihin menevää).

Näiden lisäksi lokerikossa on odottanut täivaara -lappu sekä uusimpana ilmoitus streptokokki A:sta. Ja tarhakausi on vasta aluillaan.

Tarhaa valitessa intoilin sen pienuudesta. Vain kolme ryhmää ja alle 40 lasta. Ajattelin naiivisti, että se näkyisi jotenkin tautitilastoissa.

Mutta ei.

Joku sanoikin, että yli 15 lapsen ryhmissä on tautimäärän näkökulmasta ihan se ja sama onko lapsia 16 vai 60. Tauteja on ja ne kiertävät.

Niimpä perhepäiväryhmän pöpövapaa idyllini rikkoutuu komeasti räsähtäen. Hoitoringissämme kärsittiin puolentoista auvoisen vuoden aikana vain yksi minimaalinen vatsapöpö ja pari hassua flunssaa.

Nyt pelataan selvästi paljon kovemmassa liigassa.

Odotankin innolla influenssia, noroja ja muita kirjainyhdistelmiä, joihin ei suolasuihkeet tepsi.

Kaappi tätytnee ladata täyteen buranaa, ventolinea, nessuja ja murukahvia. Jälkimmäinen sille äidille, joka ei nuku kun lapset tahtoo räkästää äitiä pitkin yötä.

Valivalivali. Räkä on ihan jees.