Palkataan Imettäjä

Tarjotaan töitä vanhalle kunnon imettäjälle.

Työpaikka sijaitsee Espoossa viihtyisässä kodissa. Työyhteisö on mukava ja työympäristö erinomainen. Työparisi on mukiin menevä kuusikiloinen tyttö, jolla mahtavat reisimakkarat ja valloittava hymy. Ja loputon nälkä.

Työn kuva on syklinen kahden tunnin välein toistuva vartin kestävä sessio yöaikaan. Väliajat työntekijä voi nukkua. Kutsu töihin saattaa tulla myös viikonloppuisin.  Palkatun henkilön tulisikin olla joustava ja valmis rynnistämään paikalle lyhyelläkin varoitusajalla, jos vanhemmille tulee kutsu juhliin tai tarvetta parisuhteen hoitoon illallisen muodossa.

Aiempi työkokemus ja mahdollisimman tuore sellainen on suotavaa ja jokseenkin välttämätöntä. Minimivaatimuksena myös terveellinen ruokavalio ja päihteettömyys. Myös pitkä pinna on plussaa, samoin hyvät nukutustaidot.

Työ on fyysistä ja haastavaa, mutta palkitsevaa. Etenemismahdollisuuksia työssä ei valitettavasti ole tarjota eikä lasta saa työsuhteen päättyessä omaksi. Työsuhde kestänee noin puolivuotta, työvuorojen harventuessa loppua kohden.

Hakemukset voi lähettää osotteeseen kahdenviivankansalainen@gmail.com, sillä mä todellakin haluaisin päästä joskus johonkin.

Reissueläimet

Meidän perhe elää näköjään reissaamisesta. Aina kun edellinen reissu on koettu ja kuopattu alkaa reissuhammasta kolottaa ja seuraavaa matkakohdetta tiiraillaan jo paluulennolla.

Emme pysy paikoillaan puolta vuotta pidempään. Aina reissut eivät ole olleet sen tähdellisempiä kuin Tukholma tai Tallinna, mutta tien päällä pitää silti lähteä heti kun reissukassaan on kilahtanut ylimääräistä. Jos ei muualle, niin vaikka omalle mökille.

Lasten kanssa reissaaminen kauhistutti alkuunsa. Mietin tovin jääkö tulevaisuuden matkustamisemme hetkeksi tauolle tai keskitymmekö vain kotimaan matkailuun. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Olemme yhden lapsenkanssa ehtineet jo Arabiemiraatteihin, Egyptiin, Kreikkaan, Viroon, Ruotsiin, Tanskaan ja Kanadaan asti. Kotoisampia kohteista hurjimpia ovat olleet Ahvenanmaan reissu ja Saimaan vedet, missä vuokrattiin vene viikoksi. 

Kreetalla

Menojalka on siis vipattanut viime vuosina. Ja vipattaa edelleen. Kahden viikon päästä suunnataan taas lentokentälle. Tällä kertaa kohteena on Turkki, vaikka vannoin kautta kiven ja kannon, että tuhannen ja yhden yön tarinan maat saavat nyt hetkeksi riittää. Ensi vuoden vaihteessa tapetilla on taas ihana Thaimaa ja tälläkin kertaa ainakin kahden viikon reissuna, toivottavasti kuukauden koirahoitojärjestelyistä riippuen.

Lentokoneen nokka suuntaa siis kohti Turkin rantoja, lämmön perässä mentiin, ihan näin suoraan sanottuna. Loppukirissä mukana olivat Mallorca ja Kanaria. Tylsää, mutta niin kätevää lasten kannalta.

Lasten kanssa matkustamisen ydinajatus kiteytyi viime kesänä Kreetalla. Huomasimme, että meillä osataan reissata rennosti. Tämä tarkoittaa sitä, että kotiolojen säännöt ja nipotukset heitetään pääosin romukoppaan. 

Ja tästä poikkeustilasta nautitaan. Ihan koko sakki.

Stokikseen menossa, perinteinen pallomeri

Päikkärit otetaan, jos otetaan missä vain. Hyvällä lykyllä vaunuissa, jolloin aikuiset saavat kierrellä samalla kaupunkia. Ruuat syödään sillon kun on nälkä, ja ruuaksi on ihan mitä vain. Vaikka jäätelöä, jos siltä tuntuu. Kun raflatkin valitaan leikkipaikkojen mukaan, saavat aikuiset syödä rauhassa vaikka pari tuntia. Nukkumaan menokin sujuu illalla heittämällä, kun pitää huolen että uima-altaalla ja biitsillä on touhuttu tarpeeksi.

Voiko lasten hoito ja lomailu olla helpompaa?

Toki lasten kanssa mennessä minimivaatimukset tulee täyttyä. Hotellin täytyy olla korkeatasoinen, minimissään lastenallas tai pari, leikkialue, biitsi naapurissa ja aikuisillekin mieluusti jotakin nähtävää, vaikkapa pieni basaarialue.

Disko Egyptissä

Sitten ei muuta kuin uimakellukkeet käsivarsiin kaikille niitä tarvitseville, kilo viiskymppistä rasvaa mukaan ja menoks. Uima-altaassa on ihan tarpeeksi puuhaa koko viikoksi kaksveelle. 

Reissussa parasta on myös se, että saa itse relata. Ei tarvitse tiskata, pyykätä, siivota, tehdä ruokaa, kiukutella ja stressata kaikesta - sekä mikä parasta, hyysätä mukuloita. Jos joku sanoo, että reissaminen on pelkää lastenhoitoa ulkomailla, pitää lopettaa se hoitaminen ja keskittyä lomailuun mikä oli matkan tarkoituskin. Ehtii sitä kiristellä nutturaa kotonakin.

Tämä oli minun oodini matkustamiselle. Se avartaa mieltä (myös lastenhoidon näkökulmasta).

Menossa taas jonnekin!

univelkaisen vaippakriisi

(varoitus, teksti on sekavaa, takana 1,5 tuntia yöunia).

Huomasin olevani hyvi hyvinn väsynyt, kun innostuin citymarketin mammuttipäivien valokynä -tarjouksesta aivan mielettömästi. Mustat silmänaluset vaativat huolellisempaa peittelyä, kuin mitä kahvikupillisella enää saa. Sen verran univelkaa on ehtinyt kertyä parissa viikossa.

Ihan oikeasti huomasin väsymykseni tason paljon rumemmista merkeistä. Olin toissayönä yksin yökyläilemassä kahden mukulan kanssa isäni luona. Huomasin ohimennen keskellä taas yhtä loputonta yötä ajattelevani kolmatta kertaa kauhukohtaukseensa heränneen ykkösen hiljentämistä tyynyllä. Samalla kierroksella survoin ei niin nätisti tuttia kakkosen suuhun, vaikkei se öisin sitä edes käytä. Lopulta itkin väsymystäni autossa koko matkan kotiin Hämeenlinnasta. (se olin minä siinä heittelehtivässä autossa keskellä Tampereen tietä eilen, että terve vaan).

Meitä ei siis valvota nro 2 vaan se ykkönen ja kauhukohtaukset, joista joskus lisää kun olen viisaampi. Toistaiseksi kokeilussa on miehen ulkoistaminen isosiskon lattialle patjoineen päivineen. Ah, vähemmän kuorsausta.

Kakkosella on nimittäin menossa joku saakelin tiheän imun kausi, mistä nyt olen eniten raivoissani. Sen pitää syödä taas tunnin kahden välein. Vattujee. Katselinkin haikeana isosiskonsa vauvakirjaa, johon olen kirjannut kuuliaisesti unihavaintoja vastaavalta aikakaudelta: nukkui ensimmäisen yönsä kahdeksanviikkoisena, kuusiviikkoisena olivat käytössä jo 5-6 tunnin yöunet.

Ja meillä kun on jo kymmenviikkoinen, jonka pisimmät unet ovat olleet kolmituntisia. Niitäkin näköjään säästellen.

Ja tästä päästäänkin sitten asian ytimeen. Pikkuhiljaa maidot ja viljat ruokavalioon lisättyäni on iski -vauvallamme alkanut jäätävä mahasekaisuus, mikä vaikuttaneen yöuniin. Mitä ei siis auta tiheän imun vaihe, sillä tiheään imuttaessa myös tavara liikkuu tiheään. Aina vaipan kauluksen yli yökkäriin, meidän lakanoihin ja ah ihanaa - petariin asti. 

Ja joka aamu kello kuusi.

Ja nyt ollaan jo todella lähellä tämän kirjoituksen harhailevaa ydintä. Nimittäin ei helvata. Siinä vaiheessa kun olet klo 23,01 ja 03 herännyt kirkuvaan isosiskoon, syöttänyt klo 23, 01, 03, 04, ja perkele 05.30 pikkusiskon ei naurata pätkääkään herätä klo 06 siihen, että sänky on täynnä sitä itseään.

Joten, rakkaat kanssasiskot ja veljet, mikä helkkarin vaippa tai kikka kolmonen stoppaa kaksikuisen 6 kiloisen maitokoneen ripsan? Anteeksi tätä suoraa kysymystä, mutta väsymys vie voiton korrektiudesta.

Tahdon vaipan, joka pitää säällä kuin säällä.

kiitos ja anteeksi...

Kolmikuisen äiti

Voi tätä äitiyden autuutta. Huomaan olevani juuri niissä syvissä kolmen ensimmäisen kuukauden syövereissä. Ai mistä sen huomaa?

No siitä, etten ehdi syömään koko päivänä, koska pyykkiä viikatessa on kulunut jo liian kauan optimoitua lepoaikaa. Viimeisten ennen heräämistä kuluvien minuuttien onnen maksimointi on sohvalle pääsy. Se vie ehdottomasti voiton ruuasta.

Tai siitä, että ainoa ruoka, jonka ehdin napata suuhuni - loputtoman karkkisuon lisäksi - on kaupasta tarkoin laskelmoidusti hankittu Avokado ja sen kaveri omena/päärynä. You know, veitsellä halki ja suuhun. Lisämakua sitruunapippurista. Jos ehtii. Jälkimmäisiä ei edes tarvitse halkaista. Ensimmäisessä puolestaan on terveelliset rasvat ja koostis kohdallaan, ei haittaa jos vaikka yrjötauti iskisi nurkan takaa. Tulee ja menee helposti.

Myös se alkaa olla tuttua, että yksi vääntää ne kakkoset sylissäni maaten, kun samalla tungen sitä avokadoa suuhuni. Eikä haittaa ollenkaan.

Myös tutut ilmiöt, kuten "suihkuun ei koskaan ehdi tai pääse, vaan puklut siivotaan wipeseilla ja hiukset pestään kuivashampoolla" ja tätä seuraava "neljäntenäkään päivänä ilman suihkua kaupungille eikä  oma lookki huolestuta edelleenkään" -tila ovat täällä. Jokseenkin jaksan jo reagoida tilanteeseen, jossa mukula on tapansa mukaan yrjönnyt kauluksestani sisään kivasti rintsikoiden väliin.

Lisäksi mustat silmänaluset, harhaileva ajatus ja jatkuva karkkihimo piinaavat. Ja yrjö ja maito lentää.

Kolmikuisen kotiäidin tunnuspiirteitä ovat myös kaappiin pölyttyvät farkut. ne eivät joko mahdu päälle tai vie voittoa ihanista velour -verkkareista (eikä muuten ole Sobeat, vaan ihan Cubuksesta muutamalla kympillä saadut kopiot). Ja enivei, omia vaatteita ei kerry pyykkikoriin, koska ei sillä lookilla nyt ollut mitän väliä. Eikä niitä imetyskelpoisia vaatteita montaa edes ole.

Parasta päivässä on se, että ihmeteltyäni dekolteeltani löytynyttä tahmaa luulen sitä ensin kuivahtaneeksi kasvonaamion jämäksi. Totuuden nimissä repeän nauramaan todetessäni sen olleenkin vain kuopuksen räkää.

Tämän kaamoksen nimissä, varaan itselleni kampaajan ja hierojan. Valoa on tunnelin päässä. Vai?

Paperinuket

Muksuna leikin innoissani paperinukeilla. Oli prinsessaa, puettavia nalleja, äidin vanhoja anttilan kuvastosta leikattuja nukkeja (eli ihan aitoja alusvaatemalleja) ja modernimpia kasikytläisiä. Näitä en ole kaupassa tänä päivänä nähnytkään. Ehkä paperista tehdyt lelut ovat liian kertakäyttöistä kamaa nykylapselle?

Olenkin ollut innoissani kun Tiger -krääsäkauppaan oli tullu valikoimiin puisia paperinukkeja. Sieltä sai ostaa muutamalla eurolla puurasian, jonka sisällä oli vaatteiden vaihtoa odottava pelle. Pelleä sai siis ehostaa puisilla paidoilla ja housuilla sekä vaihto päillä jos naama ei enää innosta.

Hihkuin lisää onnea, kun törmäsin Fidassa samalla systeemillä toimivaan nalleperheeseen. Siellä isä, äiti ja nallelapsi odottivat (myöskin vaihtopäineen) stylausta. Puulokerikoista löytyivät kullekin ranta-asut, talvitamineet ja naamiaisasut ja työasut. Viimeisimmässä isille oli tietysti skraga suorine housuineen ja lapselle koululaisasusteet ja kas äidille mikäpä muukaan kuin ballerinapuku?!

Eniveis olohuoneen lattialla on menossa moderni paperinukkeshow ja eräänläinen muodinhuipulle ohjelman irviö, missä isinalle puetaan villapaitaan ja uikkareihin, äitinallella on yöpuku ballerinahameella ja lapsi on muuten korrektisti puettu talvipakkasiin, mutta pää uupuu kokonaan. Mitäs pienistä

Palstan satoa

Kohta alkaa palstakausi, tai innokkaimmat ovat varmaan jo kaivaneet multapussukat ja istutuspotit kaapeistaan ja hifistelevät siemenpussejaan kotosalla. Itse reissasin tuttuun tapaan planttageeniin ja ostin mm. lantun, punajuuren, salaatin, mansikan, porkkanan, tomaatin, kukkakaalin ja yrttien poikasia. Tavoitteena on metsästää vielä maa-artisokan mukuloita ja kurpitsan taimi tai pari. 

Lisäksi olen löytänyt taloyhtiöstämme toisen puutarhahullun, jonka kanssa diilaamme kesäkurpitsan ja avomaakurkkujen taimia. Ylitämme myös itsemme vaahterasiirappikokeilulla uuttamalla mahlaa taloyhtiön pihan vaahteroista (Kanadan matkan innoittamana).

Tänä vuonna tähtäimessä ovat myös sipuli ja valkosipuli. Tosin voi olla kätevämpää kasvatella sipulit ja itseasiassa yrtitkin kotipihalla, jotta ne ovat käden ulottuvilla.

Myös marjapensaita kaivataan. Puna- ja mustaviinimarjoja sekä supervattuja löytyy jo mutta karviaiset himottavat. Erityisesti punaiset. Oma pensas onkin haussa, sillä ei sitä koko kesää kehtää naapurin puskista pölliä....

Mikään viherpeukalo en ole, mutta palsta tuotti kuin tuottikin viime vuonna ihan mukavasti. Tuli porkkanaa, lanttua, perunaa, raparperiä, kesäkurpitsaa niin paljon että en tiennyt mihin sitä tunkisi, ja avomaakurkkua ja naurista. Persilja ja salaattikin onnistuivat.

Palstasadon innoittamana tein loppukesästä ahkerasti sosekeittoja ja peruskeittoja. Tämä on saavutus, sillä inhoan lämpimiä vihanneksia (hyvä alku palstanpidolle...).

Opin, että mielettömän hyvää sosekeittoa syntyy aina seuraavista aineksista: kesäkurpitsaa, porkkanaa, bataattia, perunaa, fenkolia ja tietty rakuunaa.

Toinen helpoista helpoin, johon lihasisälmykset vaihtamalla saa eri versioita, on jauhelihakeitto. Peruna, kesäkurpitsa ja porkkana palasiksi ja pari hassua laakerinlehteä kyytiin sekä lihaliemiuutio. Nam.

Pari vuotta sitten palstaa varaillessani haaveilin itsetuotetusta luomuruuasta lapsostemme lautasilla. Tänä päivänä hopeareunainen pilvi on pölissyt taivaan tuuliin ja realismi astunut kuvioihin. Krantuista krantuin lapsemme nro 1 nimittäin viis veisaa ruuasta. Ihan sama onko se äidin kasvattamaa hevosenkakkalannoitettua porkkanaa vai kaupan tädin geenimanipuloitua maissia. Ei se sitä syö anyway. 

(Olisinkin onnesta soikea, jos edes natriumglutamaatilinen nakki uppoaisi neitiin...)

Siispä palstailu on muuntunut lapsen ruokinta-aarista omaksi temmellyskentäkseni. Istutan, kitken, tutkin, ihmettelen, lannoitan ja kastelen ihan vain omaksi ilokseni. Viis sadon määrästä, lannoitteen laadusta ja tuhohyönteisistä. Palsta on paikka, jossa rentoudutaan ja kasvatellaan kuokkimalla habaa. 

Ja saadaan hetki sitä omaa harvinaista aikaa.

Kun Murphy hierontakurssille läksi.

Terveisiä vaan murphyn laille, älä pliis osu toistamiseen ensi viikolla. Nimittäin sillloin seuraa vauvahierontakurssin kakkososio ja mielelläni keskittyisin joka euron edestä tasokkaaseen neuvontaan ja hierontaohjeisiin. Enkä hilluisi viidentoista muun äidin ja vauvan edessä yrjökakkashowssa, kuten tänään...

Vauvojen mahavaivoihin vinkkejä etsineenä ilmoittauduin Organic Spiritin kurssille Ellin vinkistä, jossa opetetaan mm. koliikkihierontaa. Helppo nakki. Vauva mukaan ja yhteisiä ilonhetkiä hieronnan merkeissä.

Tai sitten ei. Alku oli lupaava. Tyyntähän on aina katastrofin edellä. Mukula oli nukahtanut autoon ja heräsi juuri sopivasti aamupäiväuniltaan kun ryhdyttiin tositoimiin. Hierontaopetuksessa oli ohjelmassa jalkojen hieronta, maha, kasvot ja pään alue. Eikun housut ja vaippa veks, hierontaöljyt kehiin ja menoks.

Ehdin kuitenkin tutustua vain toiseen kinttuun ennen kuin show alkoi.

Ensin iski jälkikasvulle nälkä, mikä ei kertakaikkiaan voinut odottaa seuraavaan kinttuun siirtymistä. Syöminkien aikana tyydyinkin seuraamaan sivusta kun muut pyörittelivät palleroidensa jalkamakkaroita.

Jalkoja seurasi maha. Mahan alueeseen päästessä vetäisi mukulani - tottakai - syömingin päätteeksi jäätävät niskaällöt, jotka huomasin vasta niiden tahmautuessa ranteeseeni ja käsivarteeni.

Fuk fuk fuuk.

Mahan alueen hieronnan opastuksen ajan vietin sitten tungettuna neliön kokoiseen vessaan, jossa ei ollut minkäänlaista laskualustaa. Mikä siis on aika vitaali ominaisuus vaipanvaihtoa ajatellen, varsinkin niskapeen tapauksessa.

Ah mikä tuskanhiki.

Vaihdoin sitten näppäränä äitinä vaipat seisoma-asennossa perseeni tuuppiessa kopin seiniä sillä tuloksella että kakkaa oli lopulta pitkin käsivarsia.

Kiitos ahtaan liikkumisen tulin myös puristaneeksi vastasyöneen jälkikasvuni mahaa niin tomerasti, että se heitti huutolaatat pitkin vessan seiniä ja lattiaa.

Shitfuk.

Ja tietenkään koko saamarin toiletissa ei ollut juuri silloin paperin paperia.

Ja meikä ei voinut kuin revetä nauramaan. Yksin. Niin että se taatusti kuului seinän toiselle puolen. Hulluäiti -syndrooma.

Siistiessäni ahteri ja kyynerpäät edelleen kolisten pitkin vertikaalisia pintoja, kuuntelin seinän takaa kantavaa ohjeistusta koliikin hoidosta hieromalla juuri tätä kohtaa, ja erityisesti tästä ja tuosta.

Koska en omaa röntgenkatsettta, kiirehdin nopeasti takaisin hierontarinkiin, että edes jotakin ehtisin nähdä. Mukula kanveesiin ja uudet öljyt käsiin. Mutta ei. Juuri syönyt, yrjönnyt ja schaiberoinut jälkikasvurakkaani päätti sillä sekunnilla,  että päivä oli hieronnan osalta pulkassa ja rupesi rääkymään unta.

Kun hieronnassa oli vihdoin käyty läpi maha, kasvot, pääalue ja muutakin kivaa pikku ekstraa, kävi sätkivä pötkyläni unten maille. Siis kun kaikki rahan arvoinen äksön oli jo ohi. Ja siis minkä ajan minä olin juuri htökyttänyt, heiluttanut, jumpannut ja kyykkinyt lastani epätoivoisesti rauhoittaen ja nukuttaen.

Ja tunti olikin sitten ohitse.

Kiitti vit...

Ilmeisesti otsaani kasvanut tatti oli niin iso, että ohjaajakin huomasi sen. Hän nimittäin lupasi ensi kerralla huolehtia että saan ekstraopetusta mahakipujen hoitoon. Hyvää palvelua, toisin kuin Murphyltä..

Ihan naamat!

Niin kuin yleensä, tulevat lasten kehityspyrähdykset yllättäen nurkan takaa, aina varoittamatta. Eräänä päivänä meillä olikin taas vaihteeksi varsin suuren hämmästyksen aika.

Piirsimme nimittäin vesiväreillä. Tai oikea termi on, että minä piirrän kaikkean maan ja muumien väliltä ja kaksvee sotkee minkä kerkiää. Itseään, pöytää (sininen ei muuten lähde korkeakiiltovalkoisesta pöydästä mitenkään) ja papereita.

Meillä nääs panostetaan luovaan taidekasvatukseen. Hah. Siis tykätään siivota. Hah.

Suuren tylsyyden luovuuden ja innovoinnen keskellä pyysin Miss Murmelaatia piirtämään paperille tuhraamalleni ympyrälle silmät ja suun. Ihan huvikseen, vailla mitään odotuksia.

Ja kas. Sehän pirulainen piirsi ja vielä ihan oikeisiin paikkoihin. Tätä seurasivat jalat ja kädet. Kaksi ympyrän alle, kaksi sivuille. Ihan oikeille paikoilleen. Ja tämän jälkeen se on loistanut lisää piirtämällä ihan itse pään, kasvot ja jalat yhä uudelleen ja uudelleen. Ja nimennyt niitä äidiksi, isiksi, vauvaksi ja koiraksi.

Pudotin pensselin hämmästyksestä lattialle. Siis missä vaiheessa joku on opettanut mukulani piirtämään kasvot ja ihmisen? Vastaus on ettei kukaan, se on raukka katsellut sivusta horjuvaa taidekasvatustani jo vuoden päivät ja päätti vihoin suorittaa lopputentin aiheesta ihmisen anatomia.

Laudatur!

Jumaleissön. Tippa tai parikin vierähti silmäkulmasta. Tyttöhän on taitava! Laitan sen Taikkiin, Ateneumiin tai itseasiassa ihan vain suoraan Guggenheimiin!!! Meillä piirretään kasvoja! Ja pääjalkaisia (niitä päitä, joilla ei vielä ole ruumista, vaan jalta kasvat suoraan leuasta)!