sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Köykäinen kutomo



Huolimatta ala-asteen kässäopeni tarpeesta tuhota kiinnostukseni käsitöitä kohden, muun muassa sulkemalla minua rangaistukseksi kaappiin kun en osannut virkata, olen onnistunut luomaan jotain suurta!

Olen veistoihmisiä, kässäntunnit jäivät koulussa siihen minimiin ja pakkoon. Koskaan en oppinut virkkaamaan, enkä kutomaan. opmelukonetta osaan käyttää juuri ja juuri. Tosin siitäkin löytää uusia nappuloita, joiden käyttötarkoitukselle ei ole harmainta hajuakaan. Kuten langan kireyden säätö. Kuka sitä oikeasti käyttää? (Nimimerkki:  Tehdasasetuksilla mennään edelleen)


Enihau, opettelin omatoimisesti virkkaaman kun halusi maton. Kipaisin Soukan ostarin superihanaan lankakauppaan ja nappasin noviisina kyytiin trikookudetta sylikaupalla. Siitä sitten monen tuskaisen ja tuskattoman illan jäkeen muotoitui vessan pitsimatto. Myöhemmin myös keittiön matto.

Yritän aina kovasti aluksi seurata ohjeita, mutta jokin menee pieleen. Tässä huomaan kässä tuntien puutteen, sillä en osaa tulkita 2kjs + 6 ps + 6s -kieltä ollenkaan. Vaikka googlaan minkä ehdin, ja löydän jopa ohjevideoitakin, en kertakaikkiaan saa samanlaista jälkeä aikaan. Siispä sovellan.


Tässä kohtaa homma muuttuu aina ihan villiksi. Koskaan ei tiedä mitä lopputulema on. Erityisesti tämää näkyy uusimmassa haasteessani, kässänopen painajaisessa. Muksulle kudottu villatakki on jo kolmesti purettu miltei lähtökuoppiinsa muuttunut kuusiosaisesta ompelukokonaisuudesta neliosaiseksi sovellukseksi ja muotoutuu edelleen kohti tuntematonta.


En kertakaikkiaan osaa ommella hihoja, etu- ja takakappaleita erikseen vaan teen tällä hetkellä ison T-kirjaimen muotoista vapaata sovellusta. En tiedä onko vika langassa, puikoissa vai puikkojen päässä, mutta ohjeen silmukkamäärät eivät osu lähellekään omaa työtäni. Katsotaan sitten kesän loppupuolella tuleeko siitä nukenvaate vai ihan käyttökelpoinen kauhtana. En se ole nyt niin vakavaa.



Toisaalta sovella ja säädä -metodini on rentouttavaa, suorastaan meditatiivista (aina siihen asti kun jotakin pitää purkaa). Lopputulema on oikeasti omatekemä ja kaavoja ei ole matkan varrella paljoa rapisteltu.

Mutta, suosittelen em. villatakin kokeilemista. Jos kaltaiseni puuseppä on saanut edes yhden takakappaleen, hupun ja puolikkaan toisesta etukappaleesta valmiiksi, pystyy siihen pahempikin tunari.







keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

iso-pieni-iso -välivaihe

Olotilani on ärsyttävässä välivaiheessa. Perheenlisäystä on tulossa, mutta ulkonäkö on lähinnä epämääräinen. Ei todellakaan raskaana oleva.

Yhtälailla kun raskauden loppuvaiheessa tekisi mieli kadota maan alle jättiläisvalaan muotoisen kuontalonsa takia, tekisi nyt mieli kadota epämääräisen määräisen mahan takia.

Ulkopuolisen silmin, kuten viime kierroksella rakasta miespuolista työkaveriani lainaten, näytän hieman liikaa kesän mittaan pussikeittoa vetäneeltä pubiruusulta. En onneksi sentään naamaltani - sen kollegani sai lopulta kakistettua ulos korvat punasta hehkuen ja minun matalaa murinaani kuullostellen - vaan keskivartaloltani.

Olotilani on yhtäepämääräinen. Joo ollaan paksuna, mutta vain vaihtelevasti ja vaihtelevan muotoisesti. Aamulla kukaan ei huomaisi yhtään mitään, vaikka nakupellenä kirmaisin pitkin officen käytäviä. Työpäivän aikana taas kiitän pikku hiljaa täyttyvien äitiyshousujen olemassaoloa ja säkkimallisia turvavaatteita (joo, ei kukaan edelleekään saa tietää ennen lomia yhtään mitään). Iltaisin taas, no, Isäntä huudahtelee säännöllisin väliajoin kauhusta, kun pötsi tunkee ennen minua kulman takaa vastaan.

Vaihtelevamuotoisuus taas johtuu siitä, ettei maha vielä pingota. Tämä liitoksistaratkeamis vaihe tulee seuraavaksi, silloin kenelläkään ei ole enää epäilystä pussikeiton nautitusta määrästä, mutta ennen sitä kärsin vatsamakkarani siirtymisesta milloin mihinkin kohtaan turpoavaa kumpuani.

Hassuinta on, että en muista tarkkaan mikä viikko on menossa, mutta tiedän olevani aivan selkeästi pienimaha-isomaha -vaiheessa. Sitä seuraa pian liikkeiden ensinoteeraus, todellinen isomaha, mutta vielä helppo olla -vaihe ja sitä lopulta isomaha, ei todellakaan mukava olla -vaihe.... Ja sitten vielä viimeisenä se kauhistuttava tyhjämaha, mutta silti näytän tynnyriltä -vaihe.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tutkijan raskausangsti


Kuu kiurusta kesän, Juhannuksesta ei päivääkään. Pessimisti ei pety kun toteaa jo nyt päivien lähteneen pidentymään. Syksy lähestyy...

No ei kai, mutta jonkinmoinen paniikki iski. Kohta on heinäkuu, sitten elokuu ja sitten alkaa joulun odotus. Ja  sen toisen päivän odotus.

Olen onnistunut salaamaan olotilani oikean kantin töissä ja aion kestää vielä neljä päivää säkkimäisten vaatteiden alla. Sitten alkaa loma. Suunnitelmana on palata lomalta kauhistuttava kesäkeissi tönöttäen ja saada ihmiset haukkomaan henkeään. Etenkin esimieskaarti.

Raukkamaistahan tämä on, mutta en millään ilkeä kertoa vielä. Tässä on oma lehmä ojassa. Määräaikainen työsuhteeni päättyisi kesken äippäloman, mikä tietää automaattisesti fuduja. Jostain kuitenkin kuulin lintujen livertelevän, että vakkaripestiä oltaisi puuhastelemassa, mutta laiskaan tahtiin. Perhana. Olisivat sanoneet ennen kuin hölmöiltiin isännän kanssa. Olisi sitä voinut ristiä jalkansa vielä puoleksi vuodeksi, jos siitä elanto olisi ollut kiinni.

No, ei tässä tutkijoilla kellään koskaan mitään muunlaisia työsuhteita ole, kuin määräaikaisuuksia. Että projektista toiseen, hiphei. Rahaa kinutaan eritahoilta minkä töiltä ehditään. Eihän sitä voi sitten muuta kuin pyörittää omaa elämäänsä siinä sivussa, pukata muksuja maailmaan, ei aina todellakaan niin suunnitellusti. Eikä suunnitelmallisuuskaan pelastaisi, sillä einiitä töitä eniveis ole varmuudella koskaan tiedossa.

Pysyvä tulolähde on tässä työssä utopiaa.

Toinen kauhistuttava seikka on äippälomalta palaava työtön työhakija. Ei mikään seksikäs vaihtoehto uraa uurtaneelle, artikkeleita pukanneelle, super kolmikymppiselle lapsettomalle project managerille. Itse voin haastattelutilanteessa hehkuttaa selvinneeni jo toisesta mammalomasta hengissä, spuglut olkapäällä, silmanaluset polvissa, pää hattarana, edessä vähintään 50 tuntia sairastelua lasten kanssa juuri aloitetun tarhan takia. Palkkaisitko?

Parasta virittää plan B hautumaan. Jos tutkija kentälle ei ole enää asiaa, alkon kassalle pääsee aina. Ja siellä sentään saa ilmaisia maistiaisia.



Ps. Kommenttikenttä ei toimi, olen laittanut jo tuhat vastausta, mutta eivät mene läpi. Eiköhän ne rysähdä kaikki samalla kertaa, kun blogger toipuu Juhanuksen jälkeisestä olotilastaan. Kiitos kuitenkin myötäelämisestä =)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kuinkas sitten kävikään?


On elämä omituinen. Välillä se yllättää ja vie jalat kirjaimellisesti alta. 

En välillä tajua. Vaikka sitä kuinka yrittää elämäänsä suunnitella ja harkiten tehdä isoja siirtoja, niin ei ne kuitenkaan mene kohdalleen kun haluaisi. Palaset lokahtelevat paikoilleen milloin tuskaisen hitaasti, milloin äkkiarvaamatta.

Murmelin odotettiin miltei vuoden ilmoittavan itsestään. Tuskaisten tikuttelujen, kalenterin maanisten seuraamisten ja lopulta Väestöliiton konsultointiajan seurauksena plussa pärähti. Ensin keskenmenona, sitten miltei heti perään 9 kk kestoisena. Tämä tietenkin juuri sekuntia ennen, kuin sain nimeni työsoppariin ja uuden projektin alulle töissä. Kiva sitä uutista oli esimiesnaiselleni kertoa...

Nyt kahta ja puolta vuotta myöhemmin, sama projekti jatkuu edelleen ja on kohta onnellisesti päättymäisillään. Kriittiset closing hetket käynistyvät vuoden lopun lähestyessä. Ensi vuoden keväällä jo lennetään, pusketaan artikkeleita pihalle ja kruunataan loppuraportti. Shamppanjapullot poksahtelevat, haastatteluja jaetaan vähintään Ylelle ja Maikkarille ja kultaisia todella ansaittuja tutkijapisteitä ropisee pitkin poikin.

Nää.

Minä istun silloin kotona maitobaarina ja kerään ei niin kultaisia äitipisteitä. Meille syntyy ehkä jo tämän vuoden puolella, rakettien paukkuessa, toinen yllätysmurmeli. Fuk.

Huomaa muumimamman silmäpussit..
(kuva lainattu)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Isäntä tuli kotiin!

Ruohonleikkuu, not for me now! 

Isäntä tuli vihdoin ja viimein kotiin. Huolimatta Lontoon pään tunnin mittaisesta lennon myöhästymisestä (prkl) ja uhanneesta lentolakosta (voihan stana) jaksoin kuin jaksoinkin kuin ihmeen kaupalla selvitä hengissä loppuun asti. 10 piiiiiiitkääääkin pitkempää päivää.

Nyt on aika äidin lomailla. First things first. Pitkä suihku yksin. Hammaspesu yksin. Vessakäynnit yksin. Kirjan lukeminen, niin yksin. Kutominen, todellakin yksin. Ruokailu, erityisesti lämpimän ruuan syöminen YKSIN! Yöherätykset, en herää. Tiskikoneen tyhjäys ja pyykkäys, e-ei. Imurointi, so not. Iltapuuro, no ehkä just ja just.

Tämä lähtee nyt palstalle tonkimaan rikkaruohoja, harventamaan kesäkurkkuja ja naatiskelemaan. Breikki lastenhoidosta on ansaittu. Ihanaa kun isäntä tuli kotiin!!



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tilanne päällä

Kaikki keinot käyttöön. Sodassa ja rauhassa - tai ainakin sen tavoittelussa - on kaikki sallittu.

Meillä pauhaa muumit ja sautesiippi eli ihmisten kielellä Shaun The Sheep 24/7. Rusinoita pukkaa ovista ja ikkunoista jos känkkä uhkaa. Jäätelöönkin turvaudutaan, jos tilanne uhkaa riistäytyä käsistä. Ja tottakai viereen saa ja pitää tulla nukkumaan jos kitisee yöllä. Viis unikouluista, nyt on tilanne päällä.

We are gonna make it!!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Varautuminen ydintuhoon, taas


Yksi yö enää ja yh:na mennään taas. Isäntä lähteen TAAS työmatkalle. Vaahterasiirapin kotimaahan. Nam mutta voi niin kaukana. Kyseinen maa vaatii aina vähintään viikon reissun. Kiivaasta vastustamisestani johtuen reissu luojan kiitos jää viikon mittaiseksi alkuperäisen kahden sijaan. Kannattaa purnata.

Reissu on tarpeellinen, sillä isäntä käy katsastamassa syksyn asuntomme. Kyllä, lähdemme kuukaudeksi reissuun. KOKO PERHE. Tämäkin on täysin voimakkaan ja kovaäänisen purnaukseni ansota.Jos en meinaa selvitä viikosta en jumaleisson selviä kuukaudestakaan! Sitäpaitsi matkailu avartaa ja onneksi työnantaja joustaa. Kuukausi etänä ei kuulosta pöllömmältä.

Olen siis taas alkanut varautumaan ydintuhoon ja totaaliseen hermojen menetykseen. Tarhatätiä on infottu tulevista epämääräisistä haku ajoista, mummit on laitettu extrahälytysvalmiuteen, sisko lupautui yökylään, koira laitettu hoitoon, alepan kauppakassi aktivoitu, isoisä tulossa hoitamaan ja skype viritetty mannertenvälisille hyvänyön toivotuksille. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi on verkostoa!

Isännän poissaoloon sattuu juuri sopivasti kesät kahdet polttaritkin ja kuin ihmeen kaupalla olen niihinkin saanut hoitoringin vedenpitäväksi. En tosin koko illoiksi mutta menköön. En kuitenkaan riekkuisi myöhään sillä täällä on vähän situation päällä. Siitä lisää myöhemmin kun ehdin.

Anyways, on aika kääriä hihat ylös, ryhtyä superihmiseksi, kuvitella itselleen virtuaaliset kaksi ekstrakättä, joilla uhmainen jädehirmu taltutetaan... shit!


maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kyseenalainen esimerkki

Päivittelimme työkaverini kanssa ruokailutottumuksiamme. Hän kuuluu siihen kunnialliseen kastiin, joka syö tasaisen tappavaan tahtiin läpi päivän. Viisi pientä ateriaa. Sopivan tuntimäärän välein. Ja onpahan vielä kasvissyöjäkin. Ja varmaan luomuihmisiä.

Minä taas syön kun on nälkä, aamulla, lounaan - jos olen töissä - ja jotain ehkä töiden jälkeen. Siis epäsäännöllisen säännöllisesti hyvänä päivänä kolmesti päivässä.

Työkaverini tokaisi minulle, että pianpa opit syömään tasaisesti, ksoka lapset vaativat sitä. Sinun täytyy toimia esimerkkinä. Kunniallisena vanhempana.

Siis esimerkkinä mukulalle? Esimerkkinä syömisen käytänteistä?

Mitähän esimerkkitätimme tuumaisi, jos tietäisi että muksumme osaa ovikellon soidessa kiljaista iloisesti pizzasetä! (tai vaihtoehtoisesti kauppasetä jos alepan kauppakassilähetys saapuu ovelle). Mitähän hän tuumaisi, jos tietäisi, että ronkeli kakaramme ei välillä suostu syömään kuin nakkeja tai munaa? Siis koko päivänä.

Olen itse täysin tyytyväinen siihen että jotain menee alas. Munat nakeilla tai nakki pelkiltään. Tämä ei mitenkään korreloi sen kanssa, kuinka usein ITSE syön pöydän äärellä. Syömisiin ei auta vaikka kuinka istuisin lautanen edessäni ja puputtaisin salaattia kellon tarkkuudella. Viidesti päivässä. Jos muksu ei syö, niin se ei syö. Viis esimerkistä, ruuan ajankohdasta ja laadusta.

Toimin kuitenkin mieluusti esimerkkinä muissa asioissa, kuten sohvalla istutaan, ei hypitä. Sunnuntai aamulla lököillään sängyssä mahdollisimman pitkään, eikä hosuta. Koiraa silitetään, ei vedetä hännästä. Isiä halitaan, ei mätkitä. Hiekasta tehdään kakkuja, ei syödä sitä. Ja niin edelleen.

Syömisen kanssa olen täysin esimerkitön. Ehkä äitinikin oli minua kohden?