tiistai 30. huhtikuuta 2013

Värikästä menoa

Fantastista, joku on lukenut ajatukseni. Netistä saa tätä nykyä ilmaisia värityskuvia

Tämä sopii erityisesti minulle, sillä olen lopen kyllästynyt piirtämään vaahtosammuttimen kokoisen pikkunatsinlapsen käskyttäessä taukoamatta: 

äiti, piitää isi, piitää noosu, piitää pieni noosu, piitää äiti, piitää äiti taas, piitää isompi äiti! ÄITI PIITÄÄÄÄÄ!

Olen siis toiminut tähän asti lapseni sammumattomana piirtogeneraattorina. Tästä edes ohjaan kuitenkin piirtämistä kohtaan pohjatonta riemua puhkuvan älkikasvuni värityksen ihmeelliseen maailmaan. Tarjoilla on eläimiä, vihanneksia, mrjoja, tuttuja satuhahmoja, oikeita ja liioiteltuja hahmoja. Printaatessa useammat kuvat asettuat kauniisti koko A4 paperin kokoiselle arkille.

Tässä sikin sokin muutamia helppoja makupaloja mukulalle...



Ja haastavampia klassikoita äidille, joka kuitenkin haluaa myös itse värittää eikä katsoa vierestä, kun joku nimeltämainitsematon värittää norsun vihreäksi, pikku myyn hiukset violetiksi ja niin edelleen :



sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Klassikko ja reissuväsymys





Toivutaan reissusta. Kivaa oli, mutta oli myös epämukavuusalueita. Kerätään kamojamme erityisesti jäätävän, siis ihan jäätävän uhmasekoilun jälkeen.



Tällä hetkellä meillä leikitään kuin viimeistä päivää erilaisilla artikkeleilla toivoen, että uhma pysyisi edes sekunnin poissa.



Voi mihin meitä tämä vaihe taas viekään.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Äitiinsä tullu.

AdhoMukhaSvanasana


Astangaa pienten versiona, eikä yhtään hullumpi saavutus. Äitiinsä tullu.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Loman tarpeessa


Silmänalusten tummat renkulat kasvaa kasvamistaan, onneksi on perjantai. Olo on taas hasardimmasta päästä aamuliikenteessä. En jaksa keskittyä ajamiseen. Univelat painaa.

Olen taas saavuttamassa pisteen, jossa hiukset märkänä nukkumaan menon seurauksena saavutettu kampaukseni ei jaksa enää hätkähdyttää peilistä. Töihin mennään, vaikka tukka seisookin päässä painovoimaa uhmaten. Sen siloittamiseen käytetyn ajan koomaan mieluummin aamupalapöydässä tyhjyyteen tuijottaen.

Työpaikalla keitän vapisevin käsin kupin kahvia. Tarvitsen aamulääkkeeni. Olen tätä nykyä siitä riippuvainen, sillä muuten nukkumatti roikkuu suupielessäni loppupäivän. Työtuoli vetää puoleensa nokosten merkeissä. Voisikohan sitä vähän torkahtaa, eihän kukaan huomaa?

Mielessä on viimeaikoina käynyt pohdinta, että meninköhän sittenkin liian aikaisin töihin? Olisiko sittenkin pitänyt odottaa, että muksu on lähempänä kahta ikävuotta ja osaisi nukkua yönsä paremmin? Työn ja yöhulinoiden yhdistäminen on aivan jäätävää puuhaa.

En kuitenkaan olisi voinut olla kotonakaan. En ole kotiäiti-ihmisiä. Siinä hulluudessa on omat sudenkuoppansa, kuten ytimekkäästi Äitilandiassa tilitetään. Tarvitsen aivojumppaa aikuisten kanssa. Muuten olen ihmisraunio. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että osa-aikaisuutta olisi voinut jatkaa vielä tämän kevään. Olisi sitten ollut enemmän niitä huilipäiviä ja päikkärimahdollisuuksia.

Raskasta tämä aika on myös muilla pienlapsiperheillä, emme varmaan ole isokaan poikkeus. Tehdessäni pikagallupin officekerroksessamme huomasin kuitenkin, että kaikki muut äidit tekevät kuusi tuntista työpäivää. Minä olen ainoa, joka vetää 8 tuntista.

Olisiko tässä ratkaisu oravanpyörään, että se hellittäisi edes vähän? Tuskin se öitä rauhottaisi, mutta olisipahan kevyempi tahti töissä. Suunnitelmissani on myös ensi syksynä olla joka toinen perjantai kotona. Isäntä on systeemistä myös kiinnostunut. Tukkaputkella työelämässä rämpiminen ei ole tämän hetken elämässämme korkeimmalla intressillä, vaan koti kutsuu (ja väsymys vie).

Ensi viikolla isännällä on työmatka Köpikseen. Ilmoitin, että minähän en tänne jää rannalle ruikuttamaan. Inhoan YH-viikkoja ja väsyneenä ne ovat tuplakamalat. Pakkaan siis kimpsuni ja kampsuni muksuineen päivineen ja lennän avecina Tanskaan. Perillä katsastetaan Tivoli, Eläintarha ja Ströget. Ja hotellin ihanat sängyt. Siellä on aikaa nukkua päikkärit.

Sotku tuli


Sotku tuli!

Terveisiä värikylvystä! Mielenkiintoista puuhaa. Mielenkiintoisessa seurassa. Torstai-iltana kohtasi kasa erilaisia äitejä, eri-ikäisiä mukuloita ja erilaisia tekstuureja ja värejä. MLL:n järjestämä värikylpy 2-4 vuotiaille oli hauska päivän piristys. Olimme reippasti porukan kuopukset, mutta ei se menoa haitannut.


En ole harrastellut oikein mitään mukulan kanssa paria muskarikuukautta lukuunottamatta. Ja ai niin, oltiin me vauvauinnissakin kauan aikaa sitten. Mutta eihän sitä todellakaan ton ikäisen kanssa tarvitsekaan touhuta mitään erityistä ja mieltä laajentavaa aivojumppaa sen kummemmin. Itselläni vain oli jotenkin tarve päästä tekemään jotain muuta, kuin koti-työ-koti -oravanpyörää päivästä toiseen. 

Värikylpy ideana on hauska. Pistetään sotkun kestävät vaattee päälle. Istuudutaan lattialle pressun päälle rinkin. Touhutaan oman paperin (ja vähän vierustoverinkin) kimpussa vaikka minkä kummallisen mönjän kanssa. Meille osui kurkumaa, perunajauhoa, kokonaisia mustaherukoita, mungopapuja ja oransseja linssejä. Jotakin karkeaa maissisotkua sekä perunasuurimoita putosi myös jossain vaiheessa ohjaajan toimesta paperimme kulmalle.

Koomisinta oli, että kun ajatuksena oli sotkea, minkä sielu sietää, käyttäytyivät miltei kaikki ryhmän lapset päin vastoin. Useammalta taholta kuului hyi likasta, tai ei saa sotkea. Meidänkin murmeli totesi huolestuneena poksauttaessaa mustaherukan, että sotku tuli. Näki, että kotikasvatus oli muksuilla kunnossa.

Massahysterian lailla leviävä sotkun pelko johti jopa siihen, että lapsi kerrallaa pyydettiin ohjaajalta ahkerasti paperia käsien pyyhintään. Ja kun ne oli saatu puhtaiksi, vei uteliaisuus kuitenkin taas voiton. 

Poks mustaherukka, läts perunajauhovesiseos, raps mungopavut.

Muiden paperille piirtyi vaikka mitä hienoja aurinkoja ja kaikenkattavaa picassomaista väripalettia. Meidän paperille muodostui lähinnä taikinaa perunajauhojen ja vesiseoksen ansiosta. Samoin molempien housuille ja paidalle. Tilataidetta.

Kakkososassa värjättiin pensseleillä askartelukankaaseen. Kätevää ja ei yhtään sokuista. Väri imeytyi vikkelästi huokoiseen kankaaseen. Yritin ensin kertoa sotkemisen seassa kunnon äitinä kuinka sinisen ja keltaisen sekoituksesta tulee vihreää ja punaisesta ja sinisestä violettia. Lopputulemana pistin opetajaäidin jäähylle ja keskityin itsekin sotkemaan. Lits läts, viivaa toisen päälle. Cool.

Käytetyt värit olivat kuulemma terapiavärejä ja niitä vaikutuksia niillä olikin. Kaiken tämän olisin voinut kotikylppärissäkin tehdä, mutta oli ihanaa antaa jonkun toisen ohjata puhastelua. Sai itsekin heittäytyä vietäväksi eikä olla aina se puuhastelun vetäjä. Eikä tarvinnut siivota!

Suosittelenko? No joo, ainakin niille, jotka uskaltavat julkisesti olla taikinan peitossa. Värikylpyyn ei kuitenkaan kannata mennä hakemaan mitään taiteilijakasvatusta. Siellä ihan oikeasti vaan puristellaan marjoja piirissä ja yritetään olla mäiskimättä kaveria pensselillä silmään. Mut mä diggasin.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kurahirviö

Tämä on nyt sitä itseään...


Hiekkaa hiekkaa, hiekkaa !! Lisää HIEKKAA! 

Lapioin päivittäin tonneittain hiekkaa ja kuraa eteisestä. Imurin putki kolisee ja rapisee, kun täytän sen sisuksia pihamme päällysteellä. Vessan viemäristö on miltei tukossa, kun suikuttelen varpaiden väleissä narskuvat kivet surutta putkistoon. Eteisen penkit, seinät ja vessankin ovi ovat täynnä kurahanskojan lähmäisyjä. 

R a s i t t a v a a

Kun noudan mukulan pihalta kotiin päivähoidon päätteeksi kiitän maailman kaikkia jumalhahmoja, että hoito järjestetään kotonamme. Voimme nimittäin hipsiä suoraan pihalta taka oven kautta suihkuhuoneeseen riisuutumaan. Muut ryhmäläiset kapuavat karmeissa mutapäällysteisissä kurahökötyksissään isin ja äidin cayennecitymaastureihin ja valuttavat sepelinsä niiden nahkasisuksiin.

Nauran hiljakseen, kun pukuisit tulevat hakemaan räkänokkiaan pihalta. Ne väistelevät kurahirviöitään, joita ei mutanaamion alta miltei tunnista omakseen. Lapset juoksevat innoisaan vanhempiensa syliin halattavaksi. Ja  väistelevät minhkä ehtivät. HugoBossit saavat hiekkalaatikkohiekasta ilmaisen kuorintakäsittelyn.

Olen tosin itsekin ongelmissa. En tiedä millä ihmeellä hallitsisin tätä sotkun määrä. Meillä käydään vaatteet päällä suihkussa, koska en keksi enää muutakaan keinoa kuran kaitsemiseen. Hätistelen lätäkössä makaavan jälkikasvuni pihalta suoraan kylppäriin ja suihkutan sen kurahousuine ja haalareine päivineen (ja koirankin siinä sivussa) ennen riisumista. Thänk god G-tech. Tämä jos jokin on välineurheilun kulta-aikaa!

Harkitsen myös vakavasti sadehaalaria sillä kurahousujen sisään, kaula-aukosta kaadettuna, mahtuu aika monta litraa hiekkaa. Ei siinä mitään, mutta viemärimme tuskin jaksaa enää niitä vetää sisuksiinsa kovinkaan pitkään. 

Ehkä mun pitäisi ottaa oppia lapsestani, tuosta edellistä sukupolvea viisaammasta. Muksu nimittäin ei välitä tuon taivaallista sotkusta, menee pikemminkin sinne missä sitä on eniten. Äiti vain on hienohelma, turha vouhottaja. Hiekka lähtee pesussa, ihanat lätäkön läiskytyskokemukset ovat elinikäisiä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

15 tuntia in my dreams!


Matkasin aamukoomassa Turuntietä kuunnellen autoradiosta aamukaveriani Bassoa. Siellä kaksi pirsakkaa uutta aamujuontajaa pohti ohimennen viikonloppumenojaan. Erityisesti toinen heistä kipristeli aamujuonnon vaatimia aikaisia herätyksiä ja kertoi iloisesti nukkuneensa väsymystään pois viikonloppuna 15 tunnin yöunilla.

15 tunnin unilla. Yöunilla. 

Ylipäätänsä millä tahansa unilla, jos ne kestäisivät edes kuusi tuntia putkeen!

Byhyääää! Mäkin haluan nukkua! Kaipaan niin kovasti putkeen nukuttua katkeamatonta ihanaa syvää unta. Vailla mitään kitinöitä. Ilman sitä tunnin uhmaraivoaan yöllä purkavaa potkivaa kakaraa. Haluan jäädä paitsi siitä kauhun tunteesta, joka iskee tajuntaan repäisevänä kipuna läpi unen, kun havahdun kauhunsekaiseen huutoon äiti tänne, äiti, tule tänne!!

Uusimpana tuulena ovat nukkumaanmenovaikeuksien selättäminen kohtuullisella menetyksellä, mutta niiden vaihtuminen pirullisiin yöllisiin raivokohtauksiin. Muksu on herätessään umpiunessa ja huutaa minkä kerkiää, eikä rauhoitu vaikka ottaa syliin. Se vaan potkii, riehuu, karjuu ja jossain vaiheessa puolesta tunnista tuntiin se sammuu kesken huudon. Paikalle on joka kerta mentävä. Ei sitä kai oikein yksinkään voi jättää?

Inhoan sitä tunnetta, joka seuraa pienimmästäkin inahduksesta naapurihuoneesta. Rauhallinen leposykkeeni pomppaa saman tien tuhatta ja sataa hakkaavaksi vasaraksi rinnassa, ahdistavaksi puristuksen tunteeksi. Ei saakeli taas se alkaa.

Huolimatta meidän yöllisen vahtivuoron tehokkaasta kierrätyssysteemistä en jaksaisi enää nousta, en jaksaisi millään viettää tunteja yöstä pää alaspäin roikkuen pinnasängyn laidalla. En jaksaisi yrittää hiipata hijaa huoneesta ulos ja pelätä jokaista narahdusta, naksahdusta, kirskahdusta. En jaksaisi, mutta pitää. 

Pitää - täytyy - on pakko.

Tahtoisin - haluaisin - toivoisin nukkua. Mutta miksei murmeli tahdo?



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Leegoja


Mihin tässä maailmassa päädyttäisiin ilman leegoja? Niistä voi rakentaa loputtomiin vaikka mitä järkevää ja järjetöntä. Uudestaan ja uudestaan. Muksu saattaa yhtäkkiä huutaa riemuissaan leegoja ja isi tänne tai äiti istu tähä, jolloin ei auta kun haudata itsensä hetkeksi värikkäisiin muovineliöihin lattiatasolle.

Hitti on tällä hetkellä toooni eli niin korkea pino, kuin palikoista vaan ikinä lähtee. Toonia rakennetaan syvässä hiljaisuudessa ja pieteetillä. Kun ilmiömäinen teos saavuttaa lakipisteensä ja kaatuu tai katkeaa kahtia, tulee raivo. Mutta onneksi vain ohimenevä.

Olen huomannut myös onnistuneeni lapseni itsetunnon tukemisessa lositavasti. Mukulani, pieni opportunustini, taputtaa itselleen aina haltioissaan kun yksi duplo napsahtaa kiinni toiseen. Joka kerta. Meillä siis myös taputetaan useaan oteeseen pitkin päivää...

Itsekin olin jokseenkin leego-orientoitunut pienenä. Musitan keissin, kun salaa ystäväni kanssa jekutimme vanhempiamme. Olimme saaneet heiltä karkkirahaa, mutta hiippasimmekin kaupunkiin stokkalle asti ja ostimme leegosarjan osan. Rakennussarjan kanssa sitten hiippasimme kotiin ja piilottelimme sitä henkemme edestä, ettei vanhemmille olisi selvinnyt makeisten vaihtuminen tuunaa itsellesi palmusaari -rakennussarjaan.

Duplot ja leegot ovat mahtavia ja kirppiksillä yksi eniten etsitty artikkeli. Erityisesti eläinhahmoja kaivattaisiin. mistä niitä saisi?

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Google vie ja google tuo




Tutustuin hieman tarkemmin hakusanoihin, millä tähän blogiin on ulkopuolelta oikein pläjähdetty.

Perussettiä olivat hakusanat  sitteri, mahaliikkeet, hikoittelu, turvakaukalo, unikoulu ja mammajumppa sekä vastaavat hakutermit. Perus äitikamaa, paitsi että viimeisintä ei täältä paljoa löydy, pari kuukautta jaksoin jumpata ja sitten hyytyi liikuntainto. AJ on muuten edelleenin kateissa.

Erikoisemmaksi kävivät hakusanat madekeitto raskaus. Hmm. Ehkä olen siitä joskus maininnut ruokalajista, toivottavasti hakija sai etsimänsä. Reseptejä täältä blogista nimittäin harvemmin löytää. Myös irti töistä sanaparin  osuminen tähän blogiin ihmetytti hieman. Voihan sitä raskautumalla päästä pois töistä, mutta tuskin tämä oli tarkoitus?

Toivottavasi myös hakusanoilla raskaus naks löytyi tarvittava tieto. Kuittaan vertaistukena ainakin mahan naksumisen ihmettelyn ja kauheuden tunteet, but no worries. Sikiökalvot ne kuulemma siellä vain naksuvat.

Hyvää settiä olivat huono omatunto ja 2v raivoäiti. I so oooou feel you! Sydämellisesti tervetuloa tähän blogiin, täältä löytyy vertaista hajoilua.

Samoin 5kk iltakitinät herätti myötätuntoa. Muistan tuon vaiheen. Tsemppiä sinne. Ei auta kuin kestää. Ja muista se tutti.

Parhaat naurut sain frontside olliesta. Ja haku on tuonut tänne vieläpä huomattavan useaan otteeseen! Hyvät teinarit ja skeittarit, en usko että voi tarjota teille mitään muuta kuin äitihahmon stereotypioiden vahvistusta ja raskauden ehkäisyä. Vink vink: ei niitä muksuja kannata liian aikaisin tehtailla.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Viikonloppu loppu.



Viikonloppu takana, muksu yhden yön hoidossa, kahdet  täyden yön unet putkeen. Vihdoin ja viimein! Oiskohan tää yösekoilu nyt vähäksi aikaa sitten siinä?

Sen sijaan uusi mörkö nostaa päätään. Kohtasimme sunnuntainta ensi ketaa kahden tunnin megaraivarit päiväunien kanssa. Muksu on viimeaikoina yhä huononevissa määrin suostunut menemään nukkumaan. Päiväsaikaan ollaan väsymyksestä seis, mutta ei kirveelläkään suostuta uinumaan. Fantastista.

Eilen unien sijaan vedettiin kaksi tuntia hoosiannaa omassa sängyssä, vanhempien sängyssä olohuoneen lattialla, sohvalla jne. Lopulta huutava jälkikasvu urvahti syliini. 15 min ennen kuin vieraiden piti saapua (jotka tietty oli ajoitettu tulemaan sopivasti päiväunien jälkeen, mutta kohtalo päätti toisin).

Murphyn laki.

Harkitsen vakavasti päikkäreistä luopumista tai operaatio vaununukutamisen uudelleen käynnistämistä. Jopa tutin hankkiminen ja opettaminen 1.5 vuotiaalle on käynyt mielessä. Kaikki keinot käyttöön kun hätä iskee.

Onneksi vieraaksemme sattui ystäväpariskunta 2.5 vuotiaine muksuineen ja isoine mahoineen. He kuittasivat nukutusongelmat tuttuina ja kertoivat koettaneensa synkimpinä hektinä jopa klassista musiikkia nukuttamisen apuna iPadiltä jonkun automaattisen ajastusaplikaation kanssa. Huh, onneksi muillakin sekoillaan tasaiseen tahtiin.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Edustuksellisuuden pohjanoteeraus




Heräsin aamulla tahmeaan todellisuuteen, taas yksi huonosti nukuttu yö takana. Jäätävät silmäpussit ja mustaakin mustemmat silmän aluset. Ja tämä ei johtunut yön yli nuhjaantuneista ripsareista, vaan ihan vain siitä, että muksu valvottaa jo toista viikkoa putkeen. Suihkuunkaan en jaksanut raahautua, vaan hätäponnari pelastakoot päivän.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, kohti terveyskeskusta ja fyssarikäyntiä. Aikomukseni on pakoilla polvileikkausta viimeiseen asti ja yrittää kuntouttaa kiukkuileva polveni luomusti. Polvi on nimittäin reistaillut viime vuoden talvesta asti. Silloin tuli käytettyä lastenvaunuja lumikolana kymmeniä kilometrejä pitkin Mankkaata, mikä ei ollut sille kovin eduksi.

Enihau, marssin kello - aivan liian aikaisin - 8.15 alkavaan fyssariin todellisen äitilookin kera. Muistin vasta odotustilassa, että perhana soikoon, tämä oli se paikka, missä piti viimeksikin hypellä housuitta reisilihaksen toimintaa tuijotellessa. Ja tietenkään en ole lähestynyt sääriäni  terän kanssa piiiiiiitkäään aikaan. No, ihan sama, ei se sympaattinen fyssaritäti  mitään karvaisista jaloistani välitä. Naisia vaan tässä ollaan.

Vihdoin kutsu kävi ja vuoroni koitti. Fyssari ilmoitti ystävällisesti että paikalla on sitten myös opiskelija seuraamassa tilannetta. Aha, ihan sama, menköön samaan konkurssin.

Paitsi että, opiskelija oli syötävän hyvännäköinen rempseä nuori mies ja mitä lie unelmavävyainesta.

Ja minä taas täysin räjähtänyt, maailman isoimmat silmäpussit omaava, megalomaaniset säärikarvat kasvattanut, eriparisukkainen äiti, joka yritää raa´assa keinovalossa mahdollisimman smuutisti nykiä aivan liian lyhyttä aluspaitaansa karmeimpien kalsareidensa peitoksi, mitä maa päällään kantaa.

Joo, ei enää opiskelijoita kiitos, on tällä naiseudella kuitenkin joku rajansa ja itsesuojeluvaistonsa!