Ystäväni nenäkannu

Ystäväni nenäkannu, tuo pahimmista vihollisista iljettävin, on taas täällä. Kärsin kolmannesta flunssasta tämän raskauden aikana eikä loppua näy.

Kahdella ensimmäisellä kerralla olen saanut antibiootit, jotka jätin syömättä niistä seuranneiden muiden mukavien oireiden takia. Penisilliini ei sovi minulle ja eritoten omalle bakteeriekosysteemilleni...

Kolmanella kerralla marssin taas jälleen kerran tunnollisesti kauhistuttamaan työterveyslääkäriäni. Tuntuu, että kukaan kohtaamistani työterveyslääkäreistä ei hihku innoissaan keskeytettyäni heidän diagnosointinsa tylyllä "olen sitten raskaana" -lauseella. Lääkärien suut vääntyvät kauhuun, sillä kukaan ei oikein tiedä mitä raskaana olevalle saa ja ei saa syöttää turvallisesti. Viimeisinkin lääkäri määräsi minut perusverenkuvaan, jotta saataisiin varmuus kannattaako antibioottia määrätä. no ei kuulemma, virukselta näytti ja lääkäri huokaisi helpotuksesta.

Ja suositteli nenäkannua, höyryhengitystä ja strepsilsiä, kuten kaksi muutakin edeltäjäänsä. No shit.

Siinä vaiheessa kun tunteja yöllä koko perhettä valvottava yskä, tai edellisellä kerralla ollut poskiontelutulehdut ovat kestäneet viikon, voisin imaista mitä tahansa antibioottia. Tässä vaiheessa nenäkannu ei enää auta, ja olen jo todennaköisesti kaiken näistä jo kokeillut. Mutta kiitti taas vinkistä eniveis.

No, palasin tänään taas viholliseni nenäkannun ääreen, viimeisenä toivona. Ja sain aikaan taas saman kamalan lopputuloksen, minkä takia kärsäkäs jääkin usein hyllyyn käyttämättömänä.

Inhoan koko prosessia. Sitä, että suolaa sekoitellaan nenälle mukavan lämpöiseen veteen. Bullshit, ei sellaista tunnetta olekaan, jossa nenään tunkeva vesi olisi jotenkin mukavan tuntuista. Siinä ei lämpötilat pelasta.

Inhoan sitä seuraavaa vaihetta, joissa päätä kellistelemällä eri kulmiin löytää lopulta mukavan valutteluasennon. Ei sellaista ole. Joko vesi tulee ulos nenästä ja suusta yhtä aikaa - tukehtumisen tunne on kertakaikkisen mahtava - tai tuntuu kuin se pyrkisi nenästä ja kyynelkanavista yhtä aikaa. Not nice.

Eniten inhoan prosessin viimeistä vaihetta, jossa pitää niistellä päällään seisten viimeisetkin veden rippeet ulos nenästä. Viimestään sohvalle istuuduttuani jostain purskahtaa aina jemmaan jäänyt räkävesiseos paidan rinnuksille. Onteloideni syöverin ovat tutkimattomat. Lisäksi lopulta tunne siitä, että nenä on edelleen täynnä vettä, samoin korvakäytävät, on inhottava. Ei laisinkaan luokkaa tahdon huomenna uudelleen saman käsittelyn.

Kaikista omituisinta on kuitenkin se, että nenäkannua suositellaan aina flunssan yhteydessä, missä todennäköisyys toisen sieraimen totaaliselle tukokselle on suuri. Kertokaa, miten helkkarissa valutat näppärästi päätä kallistaen suolaliuoksen sieraimesta toiseen, jos edes henki ei kulje?

Fridanenäimuiroin kohta itseni. Tai ehkä parisuhteemme on jo siinä pisteessä että Isäntä . . . .

Toinen kierros, oma kierros

Pihtasin ensimmäiselläkin kerralla tietoa raskaudesta aika huolella tietyiltä osapuolilta. En millään hannannut kertoa, uutisesta sillä yliaktiivinen ainoapoika -syndroomasta kärsivä avioliiton sivutuotteen ja pakkoliitoksella omaksi saatu sukulaiseni tiedettiin vauvahulluksi. Ja raskaushulluksi. Ja sitähän se olikin kaikkine vatsantaputteluineen, vauvan omimisineen ja nimiäiskauhuineen.

Nyt toisen  kierroksen aikana kertomisen kynnys on samaa luokkaa tai pahempikin. Tokalla kierroksella aikakäsitys raskaudesta on muutoinkin venähtänyt. Siinä missä ekan kohdalla seurasi suurinpiirtein tunnilleen päivälleen, mikä raskausviikko oli menossa, on sitä nyt jotenkin leväperäisempi. Tästä johtuen, en myöskään ole nähmnt mitään kiirettä saada aktivoitua erästä vauvahullua liian aikaisin.

Toinen kiekka tuntuu jotenkin myös henkilökohtaisemmalta. Ensimmäinen oli julkinen raskaus, kaikki tunkivat neuvojaan ja piti esitellä, kuinka minä hoidan tämän raskauden, mitkä ovat olleet oireeni, mitä ajattelen synnytyksestä, puudutuksista, sukupuolesta jne.

Nyt jotakuinkin nämä asiat on jo kertaalleen läpikäyty, eikä koko suomen kansaa enää kiinnosta kuunnella raskausstoorejani. Yhtälailla niitä ei tunnu riittävän itseltäni jaettavaksi sukulaisille. Tämä on hyvä, sillä tämä raskaus kulkee jotenkin siinä elämän ja arjen sivussa. Lapsi syntyy jo ennestään liikkuvaan junaan.

Pelkään  kuollakseni, että tämä ei pidä paikkaansa anoppini kohdalla. Kuten todettu, ainoalapsi -syndrooman sairastanut voi "yllättäen" tulla hulluksi saadessaan lisää vauvauutisia. ja niin siinä kävikin.

Suunnittelin aluksi sukeltavani koko kesäksi bunkkeriin. Melko pitkällä suunnitelmani jo olivatkin ja yritin kaikilla tavoin pitää perheemme niin kiireisenä, että ehdin nähdä mieheni maailmaansaattajaa vasta alkusyksyn puolella, toivottavasti  vasta raskauden viimeisellä viikolla.

mutta tieto levisi, samoin anoppini naama. olenkin nyt jo viikon päivät kuunnellut ihq huutoja, arvailuja supuolesta, joka tietty on poika, ja tulevasta nimestä ehdotuksineen.

mikä pahinta ehdotus olisi juuri se mitä olisin itse kaikessa hiljaisuudessa alkanut virittelemään. se siitä nimestä sitten. prkl.

Berliinin vauvamuuri

Nyt kun olen vihdoin päässyt yli tästä lapsentekotraumastani ja yhden lapsen vanhemmuuden helppouden ihanuudesta, olen hyväksynyt sen että nelihenkinen perhehän tässä on tulossa. Shit.

Meistä piti tulla yksilapsinen perhe tai ainakin megaisolla ikäerolla oleva nelihenkinen perhe. Itselläni ja sisaruksillani on ikäeroa isompaan suuntaan hurjat 18 vuotta ja pienempäänkin kuutisen vuota. Pitkät välit siis.

Sattuipa sitä kuitenkin siis eräänä päivänä tuulemaan oikeasta suunnasta oikeaan aikaan ja niin vain joskus lapsia putkahtaa aluilleen. Hieman vauhdilla, vanhempiaan tehokkuudellaan ja siki'misen sitkeydellään järkyttäen. Ja hämmästyttävää on, että näin voi myös näköjään sellaisten pariskuntien kohdalla, joille tuulensuunta ei todellakaan ole itsestäänselvyys, vaikka kuinka säätietoja tarkastelisi ja tuulia mittailisi.

No, jokatapauksessa. Kun toisen lapsen tekemisen Berliinin muuri on nyt vihdoin ylitetty vähän vahingossa, huomasin piilevän vauvakuumeen. Siis päällekäisen vauvakuumeen jo tulossa olevan muksun kanssa. Kuumeen isommasta perheestä. Nyt kun hanat on kerran avattu, niin tulkoon niitä vaikka sata.

Mitä esimerkiksi kaksi eroaa kolmesta?

Nyt on se aika kun lähimmät ystäväni paiskivat minua paistinpannulla päähän ja ravistelevat kylmän suihkun alla. Haloo! hormonit!

En ole missään nimessä suurperheihimisiä, mutta jos selviän tästä hengissä ja saan sujautettua yhden lapsen perheen arkeemme smuutisti toisen, lupaan harkita vakavasti sitä kolmatta. (paiskokaa ystävät kovempaa!!)

Oh my god. Sanoinko tämän nyt ääneen? KOLME?

Viikko jäljellä

Viikko jäljellä, tuhat asiaa tekemättä. Miten se kesäloma aina tuntuu valuvan sormien läpi kuin hiekka?
Yllätin itseni tokaisemassa lakonisesti, että no niin, kohti syksyä mennään. Heinäkuussa.

Mutta näin se on. Kesää odotetaan kieli pitkällä koko talvi ja kevät. Kesäkuussa, kesän teknisesti alkaessa, odotellaan juhannusta ja lomien alkua, sekä siinä sivussa päivien pitenemisen alkamista. Heinäkuun koittaessa ladataan kaikki suomalaisten ilopisarat yhteen kuukauteen, juhlitaan, valvotaan, grillataan, nautitaan ja lomaillaan. Ja pam. Elokuussa arki koittaa. Loma-aika on harmillisesti vain kuukauden mittainen tähdenlento.

Mitä ehdin tehdä lomalla? Tähdenlentoni sisälsi tänä vuonna terassin laajennusprojektin kotipihalla. Hiano tuli. Samalla podin viikon mittaista migreeniä. Ei niin kehuttavaa. Ilman jälkimmäistä olisin yltänyt vaikka minkämoisiin rannalla köllöttelysuorituksiin. Mutta kun ei buranaakaan voi vetää, oli kärsittävä sisätiloissa.

Toisella viikolla oltiin etelässä. Fantastista. Palatanias Kreetalla oli paikka ja lapsiperheille aivan fantastinen, siitä lisää seuraavaksi, kunhan löydän matkakuvat jostain. Reissu oli mitä rentouttavin ja no, oli niitä elämyksiäkin joukossa. Kuten.. öö .. fetajuustoa? No, who cares, aurinkoa piisasi.

Kolmannella viikolla sielu jatkoi lepäämistään. Mökkeilyä oikein tunteella. Viikko ulkohuussin kanssa, ilman lämmintä vettä ja kas, olisin voinut olla toisenkin.  Tykkään siitä, että mihinkään ei ole kiire, pieniä hommia täytyy jatkuvasti tuunailla ja ennen kaikkea saa maata. Ja grillata. Kesän uutuus suosikkina reissulta mukaan tarttunut melitsana salada eli munakoisosalsa (esim jotain tähän suuntaan) ja kakkosena kuivamarinoitu liha Dansukkerin nettisaitin mukaan.

Neljäs viikko on täynnä kaupunkipuuhastelua. Vähän heurekan bodyworldiä, siivousta, vasikkasaarta, neuvolaa, kaverihengausta jne. Hommaa tuntuu edelleen piisaavan ja turboahteella mennään eteenpäin. Kai tällä sitten vuoden töissä istumisen lunastaa. Seuraavaa lomaa odotellessa.

Ai niin, se on sitten se äippäloma.

Lomille lomps..

Nyt on aika hiipata kesälaitumille, enkä vastaa enää ollenkaan kirjoitusten päivitystahdista heinäkuun aikana. 

Kesälomasuunitelma kuulostaa tähän mennessä jo ihan mojovan puuharikkaalta. Lauantaina pakkaamme laukkumme ja lähdemme Kreetalle. Mukaan ovat tarttuneet pari työkaveria perheineen. Jopa naapurikin ängesi perheineen mukaan kuullessaan loistavasta reissustamme. Mukuloita reissulla on yhteensä viisi (plus ainakin yksi tiedossa oleva piilomatkustaja) ja aikuisia kahdeksan. Kaitsettavaa siis riittää.

Kreetalta paluun jälkeen jatkamme rusketutmista mökillä Tammisaaressa, täytämme mahamme grilliruualla ja uiskentelemme merivedessä 24/7. Suomen kesän parhaimmistoa!

Viimeisellä lomaviikolla päädymme ehkä purjehtimaan tuttujen veneelle. Se miten selviän aallokosta mahani kanssa on arvoitus, kunhan vessa ei mene tukkoon kesken matkan, selviän kaiketi mainiosti.

Nyt kuluvalla viikolla on podettu aurinkoihottumaa, häiden jälkeistä väsymystä, flunssaa, ikuista migreeniä ilman mahakkaalle sopivia lääkkeitä ja terassin teosta aiheutuvaa yksinhuoltajuutta. Isäntä ja oma isini rakentavat pihalle patiota ja minun tehtäväni on pitää lapsi poissa jaloista. Tämä on helpompaa sanottuna kuin tehtynä. Minimonsteri tahtoisi auttaa sirkkelöimällä, keräämällä kaikki ruuvit aivan vääristä paikoista ja tietty mittaamalla mittanauhalla mystisiä viis-kuus-viis-kuus -lukemia mistä tahansa.

Tulipahan sitten pakattua kaikkien hermoille käyvä mittamestari extempore autoon ja nokka suunnattiin kohti Korkeasaarta, jossa nähtiin siisoni, isiporo joka kaatui ja lamingo.

Huomenna tuhlataan energiaa rantsulla ja loppuviikosta taas ties missä lorvien. I luv it.

ps. Kesällä kuuluu käydä Barösundin shamppanjabaarissa, sieltä saa hyvää vissyä...