keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vuoden innovaatiopakinto


Ja täten jaamme vuoden innovaatiopalkinnon perheemme äidille. Palkinto tulee uraauurtavasta työstä vanhempien hyvinvoinnin eteen heikoimmalla mahdollisella hetkellä. Palkinnon saaja on osoittanut silkkaa itsekkyyttä ja puhdasta kotiäidin viekkautta työstäessään perheen hyvinvointia uhkaavaa ongelmaa. 

Keksintö liittyy yhteen raastavimpaan ongelmaan lapsiperheissä (ainakin kyseisessä): Lentomatkailuun ja siellä penkkeihin köytettyjen riiviöiden viihdyttämiseen. Keksinnön innoittama aihe on kuinka hallita kirkuva kakara suhteellisen äänettömästi koneessa?

Palkinto myönnetään keksinnöstä nimeltä: Taaperopädi.


Innovaatioon tarvitaan joulu, isovanhemmat jotka kustantavat Isännälle uuden puhelimen, ylijäänyt vanha kosksetusnäytöllinen puhelin, pari lasten diipadaapa softaa ja leffaa sekä perhevalokuvia.

Innovaatio kootaan niin, että käytöstä poistuva älypuhelin tyhjennetään, sim -kortti poistetaan ja muutenkin kaikki arvelluttava lapsen lärpyttämistä kestämätön seikka deaktivoidaan. Sitten tilalle ladataan pari lapsille tarkoitettua peliä (tyyliin paina lehmää ja lahmä sanoo Muu), yksi muumijakso ja yksi Late Lammas ja tietty pari kuvaa äidistä ja isistä, joita voi toljotella. Avot, Taaperopädi on valmis.

Mahtuu taatusti pienimpääkin matkalaukkuun, ei haittaa jos särkyy koska olisi muutenkin ollut kaatopaikkakamaa, kenenkään ei tartte taistella kuka saa lukea pädillä hesaria ja kuka kattoa Latelammasta sillä kullekin kohderyhmälle on omat masiinansa, ja omg, siinä on volyymisäätö ja mute!!

Olkaa hyvä ja kopioikaa käyttöönne, tämä lapsiperheen pirkkaniksi ei ole copyright!




Ja Adios amigos, me lähtään epyktiin huomenna!




Tunnustus Post-it lapulla

I love your blog!

Sain Elleltä tunnustuksen. Kiitos, olen iloinen  =)

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla
ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 

Post-ittaan seuraavat kanssasisaret:

Lähiömutsi
Tuumat ja tuokiot
Pihalla kotona

tiistai 18. joulukuuta 2012

Sanainen arkku on auki


Mukula osoittaa selvää kielellistä lahjakkuutta. Sanoja pukkaa joka päivä ja papupata porisee pankolla ammusta iltaan. Bravuurina on toistaa jokaisen aikuisten lausuman lauseen viimeinen sana. En tiedä mikä ihmeen kehityksellinen merkitys silläkin on, mutta koomisia tilanteita se aiheuttaa. Kun äiti sanoo että nyt laitetaan ruoka mikroon, kuuluu perästä kaikuna mikko.

Sanat ovat myös tulleet tytön omiin leikkeihin. Se kuskaa nukkea pöntölle ja kuiskuttaa pisha pisha, vie sitä nukkumaan nukku ja laittaa peiton eli pitton päälle. Sitten jo juostaankin ihahaa eli keinuhepan luo. Välillä leikkien puheosiosta ei saa erkkikään selkoa, vaan tekstiä tulee kaikilla maailman kielillä yhtäaikaa.

Omiakin sanoja on. Papupata on nimennyt kaikki muumit papoiksi, samoin barbapapat ja isoisänsäkin siinä samalla. Aamulla huudetaan piipää (leipä) ja joka ruokailun jälkeen maistellaan kuuliaisesti pastia (ksylitolipastilli). Välillä vessasta kuuluu hihitystä ja iloinen toteamus piiu (isäänsä tullut huumorinainen).

Yhtenä päivänä se yllätti ja tuli viereeni sohvalle todeten, että äiti istu. Seuraavassa hetkessä se hoki jo että isi hake. Kaksisanaisia lauseita puskeva 1v3kk on koomista katseltavaa. Varsinkin kun se komentaa koiraa: teeti us us (Veeti hus hus).

Vanhempien ihastus muuttunee vielä hamapiden kiristykseksi sillä samaan aikaan, kun kielellinen kehitys hypähti, myös oma tahto kasvoi eksponentiaalisesti. Topakan tytön suusta kaikuukin usein anna, kansha (tule minun kanssa johonkin), ishää (lisää) ja auhti (anna keinussa vauhtia), sekä tietty kiikkaa!! (eli tahtoo keinuun). Vielä odotellaan kauhulla sitä eitä. Päänpudistushan siltä onnistuu jo, ja se onkin kovassa käytössä...


maanantai 17. joulukuuta 2012

Terveenä Egyptiin



"Heippa! Nyt mä hysterisoin mutta voisitteko olla menmättä Hoploppiin tänään/tällä viikolla? Jos jostais syystä niin sieltä saa räkätauteja kaikista helpoiten.... En millään haluaisi Onttua kipeeksi ennen matkaa...
T: Ylisuojeleva-Isi"

Ei me sit mennä isi <3

torstai 13. joulukuuta 2012

H H H

Kolmen H:n päivä. Se oli klassikko jo syntyessään. Kyseessähän on mammatreffien aateli, koko päiväksi venytetty ihanuus, jonka aikana mammat ja mukulat saavat henkistä ja fyysistä mannaa.

Kolmen H:n päivä alkaa kello kymmeneltä Hoplopissa. Espoon esportcenterin ihastuttavassa räkä riehuntakeskuksessa, jossa mukulat päästetään irti. Mukaan on tietysti kutsuttu ystävistä parhain ja mukuloista ihanin, murmelin ikioma ja eka bestis. Mammat ovat tietty varustautuneet joustavilla housuilla ja konttauksen kestävällä vaatetuksella (so not, tiukat farkut niin että pylly aina näkyy kontatessa), ja muksut on puettu siisteihin sisävaatteisiin (pitkät kalsarit ja sukkikset päällä viiletetään, tossut muistetaan jos muistetaan).

Ja eikun menoks sano ännilenoks. Tuubeista toiseen, liukumäkiä vältellen (niihin jää takamuksestaan kiinni), ylös ja alas, trampoliinia, miniautoja ja pallomerta. Tunnin tiukkaa riehuntaa.

Sitten seuraavaan rastiin. Muksut väsytettyinä siirrytään yläkertaan, missä murkinalaitosten "cehz dominique" odottaa. Hesburger, say no more. Suolattomat ranskalaiset, pari hedelmäbonaa naamariin ja pillimaitoa. Maailman mahtavimmille mammoille tietysti se ainoa oikea, juustohamppariateria kurkkumajoneesilla. Perinne tähän gourmet yhdistelmään on pitkä, niin pitkä että vastaavanlaisten annosten nautittu määrä hipoo kohdallamme merkittäviä kansantaloudellisia lukemia.

Kahden edellisen H:n väsyttämät mukulat sullotaan pikapikaa talvitamineisiin, kello lähestyy lupaavasti kahtatoista ja uniaika koittaa, siispä rattaisiin ja kohti kolmatta H:ta. Muksut kärrätään pikavauhtia lähellä ystävättäreni pihalle, ovi laitetaan visusti kiinni, haukkuvaa koiraa pidetään tiukassa niskalenkissä jotteivät mukulat herää. Sitten sohvalle, jalat pöydälle, kuuma kuppi kahvia käteen, korvapuusti tai minisuklaapala käteen ja nauttimaan Hyvästä seurasta.

Tästä on ihanat kotiäidit tehty. Kiitos ja kumarrus Dj ja Bumbu, tämä on kultaa.

Yksi Päivä Jäljellä

Kotiäitihommaani - duuneista rankinta ikinä, palkitsevinta eittämättä, ristiriitaisinta vuoristorataa kaikki tyynni - on jäjellä enää yksi päivä.

Yksi päivä.

Yksi.

Ensi viikon maanantai. Se on viimeinen kotihoidon tuellinen ja virallinen äitin kanssa kotona -päivä. Sitten kutsuu joululoma Egyptin palmujen alla, sekä tammikuussa kokopäiväinen työelämä. Sinne meni se vauvavuosi ja pari kuuta päälle. Fiuuuuu!!

Hyvä näin. Ehkä jään kaipaamaan, en todellakaan jokapäiväistä kotonaoloa, en missään nimessä, mutta ehkä sitä paikallaan olemista ja varsinkin tätä viimeistä syksyä. Minun paikkani on todellakin olla jossakin muualla kuin 24/7 kotiorjana, mutta ehkä kaipaan juuri osa-aikaisuutta? Työn ja kodin välillä poukkoillen olisi voinut jatkaa hetken vielä?

Ratkaisu on ollut parasta ikinä. Olen innosta piukeana juossut aamulla töihin ja illalla kotiin. Olen janonnut päiviä, jolloin saan olla kotona muksun kanssa ihan vain kaksin. Samaan aikaan olen rakastanut olla töissä ja sitä, että saan kunnolla käyttää aivojani. Olen saanut mielettömästi voimavaroja siitä, että pystyn ratkomaan "aikuisten maailmassa" ongelmia sekä toisaalta myös kotona, jossa ei ole enää hermo kireällä täytynyt puskea läpi 24/7 vauva taaperoarjen. Työ on todellakin tukenut kotona olemista ja toisinpäin.

Ja isäntä on samaa mieltä. Oravanpyörästä hyppääminen on ollut kannattava riski ottaa, siitä on saanut paljon enemmän kuin arvasikaan. Ja tätä seikkaa en voi liiaksi korostaa rakkaille isillemme, hetkestä täytyy ottaa kiinni jos vähänkin siltä tuntuu.

Nytpä siis olemmat haikailemme viimeisien kotipäiviemme perään. Ne pidetään kunnialla ja tippa linssissä. Isäntä meinaa viedä viimeisenä koti-isipäivänään Miss Murmelaatin uimaan. Minä taas ajattelin panostaa perinteisiin ja lähteä viimeisille mammatreffeille, kolmen H:n maanantain viettoon, josta lisää myöhemmin. Se on klassikko!

Saa nähdä kilpailemmeko tulevaisuudessa siitä, kuka saa viettää sairaspäiviä lapsen kanssa kotosalla ihan kahden. Ja minullahan on ässä hihassa: 11 lomapäivää, jotka täytyy pitää ennen huhtikuuta... sehän tekee keväällä miltei joka perjantain kotipäiväksi...


maanantai 10. joulukuuta 2012

Uusi hoitotäti


Olemme saaneet aivan mahtavan mahdollisuuden järjestää mukulallemme tammikuusta alkaen perhepäivähoitoa. Käsittääkseni meillä on käynyt oikea lottovitto, sillä asuinalueellamme ei kovinkaan montaa perhepäivätätiä ole, saatika vapaata sellaista, jonka ryhmään voisi lapsensa laittaa.

Meillä kävikin varsinainen munkki, kun bongasin hoitopaikka.netistä yksityisen perhepäivätädin. Bongasin ilmoituksen jo syksyllä, jonka jälkeen tein kaikkeni suostutellakseni hänet ja ryhmän muut vanhemmat odottamaan vielä tammikuuhun meidän osallistumista. En meinaa millään olisi halunnut laittaa murmelia hoitoon vielä syksyllä ja hyvä niin. Osa-aikainen työ ja hoitokuvio on toiminut tähän asti kuin unelma.

Nyt siis tammikuusta meillä aloittaa hoitotäti kolmen muun alle kolmivuotiaan ryhmäläisensä kanssa meillä kotona. Jep. Meillä kotona. Joka päivä kasista viiteen.

Ja nyt heitämme kaikki kuorossa hyvästit valkoisille olohuoneen matoillemme, eteisen "aidolle matolle", ruokapöydän naarmuuntumattomalle pinnalle sekä puhtaan valkeille seinille.

Vaikka suihkin hätäpäissäni viime viikonloppuna sohvan täyteen "estää muka likaa tarttumasta ja suojaa tahroilta" -suihketta, en usko että kotimme menee miksikään. Köh köh, valkoinen itsensäsuojeluvalhe.

Yritänkin tarkastella asiaa sotkun sijaan positiiviselta kantilta. Muksua ei tarvitse viedä tarhaan eikä hakea sieltä. Koirallemme on joku pitämässä seuraa (ja vetämässä hannasta) päivisin. Muksu saa olla pienryhmässä eikä ison tarhan sijaan. Ja vielä se bonus, että murmeli saa olla kotona eikä hoitopaikassa. Aika hyviä plussia eikö?

Siispä kestämme asuntomme kulutuksen, tai ainakin yritämme nyt alkuun, voihan järjestelya ajan kanssa muuttaa vuoroviikoiksi kunkin lapsen kotona.

Hoitotädinkin kanssa on käynyt tuuri. Hän on varsinainen tehopakkaus ja meillä on kova luotto häneen. Täti (36 v ja kolme omaa muksua, eli ei mikään täti oikeasti) tekee päivisin muksuille ruuat, vie kaksi kertaa pihalle, siivoaa kuulemma kurajäljet ja peittelee laulamalla muksut päikkäreille. Mahtavaa, enempää en voisikaan toivoa.

Hoitoon jättämisesti onkin varsin turvallinen olo, ei harmita paljoa eikä varsinkaan pelota että kuinka oma muksu siellä pärjää. Kysymys onkin enemmän siitä, kuinka vanhemat pärjäävät...




tiistai 4. joulukuuta 2012

Happyhour for the baby


Käytiin viikonloppuna porsastelemassa ja kolmesti ravintolassa syömässä. Kaksi keissiä tapahtui muksu kainalossa, yksi ihan aikuisten kesken. Kaikissa tilaisuuksissa osattiin käyttäytyä, jopa aikuisten kesken.

Onkin ollut oikein ihana huomata, että mukulaa voi huoleta raahata jos jonkinmoisiin tilaisuuksiin. Sillä on nykyään jopa pöytätapoja, ainakin niin kauan kuin pöydässä riittää lempiherkkua eli leipää. Muistan ekan "ravintolareissumme", jossain keski-suomessa, matkalla Saimaalle. Paikallisessa ABC -ravintolassa ja purkkiruoka oli unohtunut autoon. Hurmoksessa katselimme, kun murmelaati veteli 8 euron lohiannoksesta yhden teelusikallisen perunamuusia ja huokailimme että voi kun meidän tyttö on jo iso!

Nykyään siis meillä pöydässä syövät kaikki, jotka sapuskasta suinkin vain tykkäävät.

Perjantaina käytiin nuudeliwok paikassa, missä meinasi tosin tulla ensimmäinen tenkkapoo. Ruoka itsessään ei aiheuttanut ongelmia, neiti popsi suvereenisti maapähkinöitä, teryakihärkää, katkarapuja, korianterin lehtiä ja paahdettua sipulia, vaan maito aiheutti pienen slaagin. Mukana nääs ei ollut pulloa eikä maitoa, joten turvauduimme pillimehuun. Jota tietysti piti saada pitää ITSE kiinni, joka tietysti LOISKUU kun sitä puristaa, josta tietysti ÄITI saa slaagin. Mutta tästäkin selvittiin tyhjentämällä mehusta puolet ensin lasiin...

Parasta antia oli kuitenkin viikonlopun kakkospaikka, PizzaRax. Nyt kaikki kohahtaa että kuinka joku voi viedä lapsensa sinne, mutta mepä mentiin lähinnä isännän hartaasta toiveesta. Muksu nyt vain sattui olemaan mukana kun ei sitä oikein kehtaa vielä kotiinkaan jättää.

Raxissa on viimeksi oltu sitten yläasteen ja mielessä kiilsi pizzaöverit. Mutta, paikassahan oli salaattia, vaikka minkämoisilla lisukkeilla, kanankoipia, lasagnea jne. Ehkä nämä ovat olleet paikalla jo 90 -luvullakin, mutta ainakin silloin olen viitannut niille teinikintaallani.

Nyt näistä sai kuitenkin koottua muhevan sormisapuskalautasen murmelille. Oli kanakuutiota, persikanpalasia, sinihomejuustoa ja fetaa, lihapullia ja nakkeja ja kaikkea enemmän kuin mitä kotona koskaan on ollut tarjota. Yhtäkään pizzaa neiti ei saanut eikä tahtonut.

Parasta paikassa oli maitokone. Siis sellainen kokiskonettavastaava masiina, josta tulee loputtomasti maitoa. Murmeli vetelikin maitoa kilpaa 10 -vuotiaiden kokista ahmivien kanssasisariensa kanssa. Lasi toisensa jälkeen. Rax oli opettanut taaperon talon tavoille: vedä niin paljon kuin jaksat.