Tavaroiden taikamaailma

No voihan joululahja.

Niitä tuli paljon. Ei minulle, vaan 4kk vanhalle tytölle, jolla ei todellakaan ole tarve niin monelle paketille. Ja ei siinä mitään että se on todellakin ollut kiltti muidenkin edestä, mutta ensimmäistä kertaa jonkun toisen lahjapino oli isompi kuin omani...

Mutta ihan vakavissaan. Lahjoja oli tullut jokaiselta antajalta kaksi, joiltain kolme tai neljä. Toiveemme oli ollut, että kysykää mitä ostatte, niin kerromme mitä tarvitsemme. Ei mennyt perille kenellekään. Ei tullut untuvapussia, soittorasiaa jne, mitä joulupukilta toivottiin. Toinen toiveemme oli että hankkikaa tavarat kierrätettynä. Tällöin pointti ei ole lahjan hinta, vaan sen etsimiseen käytetty aika kirppiksella, kierrätyskeskuksessa tms. Eipä tullut. Isäni tosin noudatti ainoana neuvoa ja oli ostanut Fida lähetystorilta jättiläispuujunan kahdella tavaravaunulla. Hän oli vielä tuunannut puujunaa maalaamalla sen kirkaan punaiseksi. Mahtavaa!! Tämä olikin joulun paras lahja!

Myönnetään, että ihastuin myös siskoni ostamaan potkariin, kotimaisen Punainen norsu -merkkiseen "Herra Hauki" potkariin ja muutamaan muuhun vaatekappaleeseen, mutta niitäkin avatessa huokaisin jo olemassa olevan vaatepaljouden kauheutta. Aina sinne yksi suloinen asu mahtuu lisää, mutta kirppikselle on kohta asiaa ihan tilan puutteen vuoksi tyhjennysmielessä. Tippa linssissä heitän pieneksi jääneitä suloisia asuja varastoon, joita on käytetty vain kerran tai ei ollenkaan.

Suurinta osaa lahjoja vaivasi myös valitettavasti se, ettemme oikein tienneet mikä se oli  tai tarvittinko sitäkin muka vauvan arjessa? Turhaketta näyttääkin pukkaavan vauvamarkkinoilla ovelasti naamioituna you gotta have it - tavaraksi.

Lisäksi iki ihana vaaleanpunainen vainosi minua jokaisen paketin uumenista. Perinteistä vaalenapunaista, raivopinkkiä, possun punaista. Niitä muitakin värejä on, uskokaa jo rakkaat sukulaiset.

Erityisesti, uh, anoppini oli ostanut kaiken vaaleanpunaisena ja aivan mahdottoman epäkäytännöllisenä. Mitä pieni vauva tekee esimerkiksi pinkillä lauas-lusikka-haarukka -setillä, joka taipuu säilytysrasiaksi ruualle vaikka puistoon mukaan otettavaksi?  Tai liian isoilla lampaankarvatöppösillä, jotka ovat ensi kesänä sopivat jalkaan, mutta talvella jo liian pienet. Tai edelleen S-M, -koon kestovaipoilla (Oona käyttää jo melkein L. kokoa!!!) ? Pinkille syömisastialle meillä ei todellakaan ole käyttöä, mutta kylpyleluna se kylläkin toimii oikein hyvin. Töppöset runtataan jalkaan nyt vaikka ne tippuvatkin koko ajan. Vaipat menevät heti myyntiin, kuka haluaa?

Kiitollinen olen kaikista lahjoista ja antajille tytön muistamisesta, mutta miten sitä saisi iskostettua rakkaille, että vaikka yhden lastenhoitoillan tarjoaminen on parempaa kuin yksikään vaaleanpunainen potkari?

Joululahja äidille ja isille

                                 Tästä se lähtee...

                     ..kova vääntö ja ähinä... 

 ...HoPs...

... ja kas näin, hyvää joulua äiti ja isi!

Voihan velli

Kuka sen on keksinytkän, että lapselle pitää syöttää velliä?

Meillä totutellaan vellien maailmaan niin maan perhanasti. Syynä on oma ihana yöuni, jota toivon takaisin tulevaksi pikkuhiljaa. Murmeli nukahtaa ihanasti klo 20.00, mutt aherää syömään seuraavaa sapuskaa jo puolilta öin. Sitten seuraavaa kolmelta. Seuraavaksi kukutaan oneksi vasta aamulla, mutta luulisi ipanan pystyvän jo hitusen parempaan.

Vast ikään kotonamme vallitsi ei nukuta -kausi. Yhtäkkiä suht hyväuninen ipanan retkale pätti että kolmen viikon aikana hän nukkui yöllä vain tunnin, max kaksi putkeen. Tästähän silmäpussini venähtivät ja elämä tuntui taas varsin apealta ja pää koppa pehmeältä valvomisen takia. Onneksi huljutusreissun lääkäritäti käski meitä aloittamaan kiinteät iltaisin, vellin tai soseet, jotta uni maistuisi. Murmelin ikäisen ei kuulemma enää pitäisi niin usein heräillä eli syynä tähän oli riittämätön sapuska. Piti sitten tämäkin lääkärillä asti käydä toteamassa.

Kirmasin onnesta soikeana ja yöunia etsien vellikauppaan ja aloitin maissivellin totuttamisen. Hirveä huuto.
Yöllä, päivällä ja illalla. Nice. Yöunet väenivät entisestään, vaikka kuinka hellästi yritin pienill määrill totutella. No sitten perunavelli testiin. Sama homma. Argh. Lopulta soseutin perunan itse ja sekoitin mukaan tuttelia. Hitusen pienimpi huuto, mutta mahakipuja kuitenkin. Prkl.

Heitin perunasoseet seinille ja rupesin kittaamaan muksuun mangososetta iltapalaksi. Ja avot! Olen viimeyönä nukkunut ensin 6 tuntia putkeen, sitten vielä viisi lisää! Kuka niitä vellejä kaipaa?

The great huljutus

Muutto ohi, huh. Karmea kaaos, mutta edelleen hengissä.

Paria päivää ennen muuttoa havahduin kaameaan faktaan: meidän pieni suloinen tyttönen oli ryhtynyt muumiksi, aivan salaa ja huomaamatta. Muuttokiireistä johtuen en ollut (enkä muutenkaan yleensä näin edes toimi) seurannut kuinka usein vaippaan kertyy isommat tavarat. Muutama päivä ennen h-hetkeä tajusin sitten yhtäkkiä pikaisen laskutoimituksen ja muistelon seurauksena, että olin viimeksi kaksi viikkoa sitten kuskannut haisevaa pakettia roskikseen!

OMG!

Kaksi viikkoa panttaamista ja ipana ei ole moksiskaan. Äidin perus paniikilla soitin ajan pikkujättiin ja matka lääkärintadin alkoi. Lääkäriasemalla totesin, että nyt ollaan sitten ensimmäistä kertaa tämän ipanan kanssa lääkärissä, tästäköhän se kierre nyt sitten alkaa. Onneksi on vakuutus. Sitä vastaa hoitoa on pare saada kaikilla herkuilla.

Lääkäritäti tutki, pyöritti ja ihmetteli hyväntuulista vauvaa. Murmeli ei ollut moksiskaan. Isonappi oli jumissa mutta muuten vointi oli oikein hyvä. Lopulta raukkalle määrättiin perähuljutus, jonka sairaanhoitajatäti uljaasti tarjoutui tekemään. Ahtauduin turvakaukalon ja hoitolaukun ja talvitakin ja murmelin vaatteiden sekä itse murmelin kanssa noin 5 neliön kokoiseen hoitohuoneeseen, jossa täti suoritti toimenpiteen. Hiki otassa pelkäsin pahinta, mutta onneksi ipana otti sen nauraen vastaan. Tätikin hieman ihmetteli tytön ilmeisen omituista taipumusta nauraa kikattaa tiukan paikan tullen, putkilo hanurissa.

Tästähän seurasi sitten mielenkiintoinen ketjureaktio. Onneksi pikkujätissä oli hiljaista ja sain sairaanhoitajan suostuteltua jättämään minut ja kakkaongelmaisen lapseni hoitohuoneeseen huljutuksen vaikuttamista odottelemaan. Ja ah, mitäs sitten kävikään. Noin viisi minuuttia ja oli täysi tohina päällä. Rukoilin pamperseja kestämään tämän taiston ja pitelin lorisevaa pienokaistani pystyasenossa. Yleisissä tiloissa näky olisi ollut vähintäänkin surkean koominen. Sitä paitsi niskakakka oli jotain, mitä en juuri siinä tilanteessa toivonut kenenkään näkevän, jos se olisi tullakseen.

Vartin päästä täti tuli kyselemään joko maha toimii, vai pitääkö lähteä Jorviin asti selvittelemään tilannetta. Huoneeseen astuessaan hän kuitenkin totesi heti kärystä päätellen, että homma toimii oikein mainiosti ja lähetti meidät vaipanvaihtohuoneeseen. Siispä minä ja kaikki kamani plus kainaloista roikutettava kakkasammioni lähdimme vaipanvaihtoon.

Ja ah. Tätä en jaa sen enempää, mutta 2 viikkoa juntturassa ollut tavara ei ole kaunista mitenkään päin. Eikä vaipanvaihtohuone sen jälkeen, kun siellä kävin. Pyydän anteeksi.

Mutta tavara kulkee nykyään, kiitos huljutuksen, relatippojen, sairaskuluvakuutuksen ja kiinteän sapuskan.

Aivan oikein. Meillä syödään nykyään mangososetta ja harjoitellaan velliä. Lääkäritäti käski aloittaa jo kolmikuisena kiinteän syömisen hedelmäsoiseilla, jotta kuitua tulee ja maha toimisi. Ja se vörkkii!!

Muutto

Meillä alkaa olla kohtalainen kaaos kotona. Muutto lähenee ja noin viikon päästä sitä ollaan jo uudessa kodissa tavarakaaoksen keskellä.

Hieman jännittää repiä juuri ja juuri nukkumaan oppinut muksu juuriltaan uuteen paikkaan. Toisaalta uusi koti on täynnä uusi mahdollisuuksia. Siellä kenenkään ei enää tarvitse hiipata sukkasiltaan aamu-unien tai nukkumaan menon jälkeen ja pelätä, että pienikin rasahdus herättää ipanan. Muksulla on siellä oma huone ovella varustettuna, jonka todella aiomme sulkea, myös yöaikaan. Näin ehkä itsekin saan nukuttua hänen hermoja raastavalta käsiähinältä ja mähmäämiseltä.

Ja ah, siellä on sauna.

Mutta, anyway, pieni pakkaustauko on paikallaan. Nettikin lähtee alta ihan juuri ja kone täytyy pistää muuttomiehiltä suojaan. Palataan siis astialle, kun törmään seuraavan kerran johonkin masiinaan, joka avaa internetin ihmeellisen maailman.

Mites sun maitorauhaset?

Kuppi on taas vaarassa keikahtaa nurin imetysasioissa.

Törmään vähän väliä tuttujen ja puolituttujen kesken, huom "aikuisten naisten" kesken, kysymykseen tuleeko sulta vielä maitoa? Kysyjät ovat yleensä niitä vahnempia naisihmisiä, jotka ovat jo omat lapsosensa saattaneet aikuisten maailmaan aikoja sitten. Esimerkiksi erityisesti ihana anoppini viljelee kysymystä alituiseen, mikä ylläri ylläri, saa karvani nousemaan taas pystyyn kuin seipäät (ja btw niitä on paljon, shaveri on nykyään yhtä kuin esihistoriallinen väline -pyydän anteeksi).

Maitorauhasteni tilanteesta äidytään utelemaan lähes poikkeuksetta kun kaivan kyläillessä tuttelin laukusta esiin. Tai kun joku nimeltä mainitsematon, edellisen tekstikappaleen sankari, tulee meille hoitamaan lasta ja opetan häntä käyttämään pulloa.

Kysymys yllättää minut joka kerta. En oikein tiedä miten siihen vastaisin. Yleensä tokaisen reippaasti että tottakai tulee, syötetään välillä vain huvin vuoksi pullosta. Totuus on, että ei sitä maitoa enää heru kuten alussa ja pullo on miltei pakko olla varmuudeksi mukana. Lisäksi, en millään halua kaivella rintavarustustani kaikkien seurassa esille ja lyödä uumiani tiskiin kesken sunnuntaipäivällisen. Olen myös yleensä kyläillessä valinnut vaatekaapistani päälleni jotakin vaatetta, joka ei alituiseen kilju "minä imetän vielä, siksi nämä etuluukut", jolloin on kätevämpää annostella sapuska pullosta.

Ja anekdoottina, ihmettelen syvästi hoitamaan tulleen sukulaisen kommenttia imetyksestä lastenvahtivuoron alkaessa. Jos tarvitsemme lastenvahtia, en ole itse paikalla imettämässä, mikä tarkoittaa automaattisesti pulloruokintaa ellei hän rupea kehittelemään omista maitorauhasistaan jotakin elämäneliksiiriä. Mutta tätä vaihtoehtoa en halua ajatella enempää. Olempa tähänkin ilmiöön aikoinaan törmännyt, tosin eri henkilön kohdalla.

Eniten minua ottaa em. kysymyksessä päähän jonkin asteinen intimiteettirajan ylitys. Mitä se kenellekään kuuluu paljonko sitä maitoa tisseistä oikein heruu, mikä on imetystilanteeni tai onko lapseni "vaarassa lispua" pulloruokintaa kohden. Sitä paitsi koen valtavan epäreiluna kysymyksen niitä kohden, jotka eivät voi imettää ollenkaan.

Imetys tuntuukin edelleen olevan joku hyvän äitiyden mittari, varsinkin vanhemmilla naisilla. Heille on neuvolassa aikoinaan kaiverrettu kristallin kirkkaasti takaraivoon, että vähintään puoli vuotta imetystä on pakko tehdä, keinolla millä hyvänsä. Muun muassa äitini aikoinaan omalla kohdallani joutui valehtelemaan neuvolatädeille imettävänsä esikoistaan, vaikkei se onnistunut. Hän hykertelikin salaa, kun tädin kehuivat lapsen kasvavan niin makeasti keskikäyriä pitkin hyvällä "äidinmaidolla" eli 80 -luvun ehdalla tuttelilla.

Kiitänkin nykyneuvolaa ihan maailman tappiin asti samanlaisen painostuksen puuttumisesta. Meitähän jopa ohjeistettiin siellä oikein avokätisesti, miten pullon (ja isän) saa helposti mukaan ruokakuvioihin alusta asti.

Samaa asennemuutosta (ja hienovaraisuutta) toivoisin myös vanhemmalta sukupolvelta. Ei se tissin puute lasta tapa, vaan ruuan puute.

Jäätävä väsymys

Lapsosemme on oppinut nukahtamaan aikaisin, mutta hukkasi samalla pitkät yöunet.

Ihana vastasyntyneen vauvan unirytmi on palannut ja meillä herätään alituiseen tunnin tai kahden välein. Tämä näkyy kilometrin päässä perässäni soikkuvista silmäpusseista. Olo on aivan jäätävä.

Yösekailou johtuu muksun nälästä ja käsikähmästä. Oma maitoni ei mitä ilmeisemmin riitä pitämään ipanaa kylläisenä, minkä lisäksi se tykkää hakata itseään käsillä päähän pitkin yötä. Ja siis heräilee siihen ja nälkäänsä vuoron perään.

Yös menevät kutakuinkin niin, että ipana herättää tasatunnein minut ja vain ja ainoastaan minut, isäntä vetelee sikeitä autuaan tietämättömänä maailman tapahtumista. Kun ipana vihdoin nukahtaa maitotainnutukseen yöllä alkaa se pian sätkiä unissaan ja mussuttaa etukäpäliään niin tarmokkaasti että olen valveilla myös syöttövälit. Mahtavaa.

Viimeyö oli kaiken huippu. Herätykset olivat klo 23, 00, 01, 02, 03 ja 04 jolloin karjaisin isännän pullon kanssa apuun. Maitoa minusta ei millään heru noin moneksi syöttökerraksi, eikä oikeastaan tarmoakaan. Neljän jälkeen meno jatkui samanlaisena, kunnes kuudelta otin muksun syliini ja torkuin sängynreunalla puoli-istuvassa asenossa loppu yön.

Tälläisinä öinä jaksaminen on kovilla. Lohduttavaa olisi, jos homma olisi poikkeus, mutta kun näitä öitä on jatkunut jo kolmatta viikkoa putkeen, ei minusta ole enää auton rattiin. Tänään homman kruunaa vielä 3 kk rokotus, minkä jälkeen voin heittää hyvästit parille seuraavallekin yölle.

Keräsinkin viimeiset voiman rippeeni kasaan, haastattelin muutamaa ystävääni aiheesta ja totesin, että pulloruokinta, täältä tullaan. Ainakin yöaikaan. En olen nukkunut yli kolmeen kuukauteen pidempiä pätkiä kuin neljä tuntia, viimeiseen kuukauteen nekin ovat olleet harvinaista herkkua. Nyt töhön ruljanssiin tuli stoppi. Se on nyt niin, että pullo kehiin tai tämä äiti kaatuu.