Oh mi buubs

Ai ai ai ai ja oi oi oi.
Perheen ainoan lehmän rooli ei ole helppo.

Miten hemmetissä nämä etuvarustukset lähtivätkin näin lapasesta. Kirjaimellisesti muutos tapahtui aika haipakkaa a-luokan lapasista jättiläismäisiksi kuumavesi-ilmapalloiksi. Rintoja kuumottaa niin, että ex riiviön, nykyisen aika-ajoin viemäriltä haisevan tyttaremme, posket hehkuvat tulipunaisina jokaisen syöttökerran jälkeen. Maitotykkien päistä en edes mainitse. Sattuu pekkä ajatuskin. Ouh.

Kaalinlehdet kehiin ja menoksi, sanoisi mummoni, se kuulemma auttaa. Moderni versio kaalinlehdistä on kuminen pussukka joka täytetään kuumalla vedellä. Näitä käytettiin sairaalassa ahkeraan ja kotiinkin sieltä päätyi yksi (kysyin oikein luvan, kuulemma kättäriltä pöllitään kaikkea mahdollista mikä irti lähtee). Toinen hyvä keino on ollut perinteinen kaurapussi. En vain pidä siitä, että haisen lämpimälle kaurapuurolle jatkuvasti.

Klassinen jeesihän on myös imetys. Tottakai, mutta kuka unohtikaan sanoa, että imetyksestä seuraa lisää turvotusta ja kipua ja kuumotusta. Niinpä, varsinkin kun pikkulikalla on jättiläismäinen herutusvaihe menossa, missä tämä maitomasiina ei meinaa pysyä mukana.

No, positiivista on se, että ainakin tuntee olevansa jollekin hyvin tärkeä ja tarpeellinen elementti. Sen tietää tasan tarkkaan siitä, että sinua lähestytään suu apposen auki, hullun kiilto silmissä, ja luotasi poistutaan aina kylläisen unisena ja täysin reporankana retkottaen...

10. pistettä

Sunnuntai illalla tupsahti maailmaan pieni 10. pisteen tyttö. Siitä päivästä lähtien jokainen päivä, tunti, minuutti ja sekunti ovat olleet täyden kympin arvoisia. Euroopan top 5 helpoimpiin kuuluvaa raskautta seuraa loogisesti hemmetin helppo synnytys ja hiton helppo lapsi. Isäntä puhui insinöörikielellä jostain optimaalista lineaarisesta jostakin eli suomeksi hyvä seuraa hyvää, se kasautuu.

Neuvolatäti totesi ihmeissään, kun kuuli että oltiin tultu paikalle kävellen, siis neljä päivää synnytyksen jälkeen, että sunnuntaina syntyneistä käytetään leikkisästi nimitystä syntynyt hopeavadilla. Siis kultalusikka in the ass. Niin hyvin kuulemma näytti menevän vauvalla, äidillä ja koko perheellä. Sitä saa kuulemma hieman jo hehkuttaa.

Sylissä köllii tällä hetkellä hampaaton Galapagossaarten 100 -vuotista jättiläskilpikonnaa muistuttava lapsi. Tämä valloittava imuriksikin tituleerattu tapaus on kärsivällinen, vähä-ääninen ja suhteellisen hyvä nukkuja. Mitä muuta voikaan toivoa? (vähemmän kakkaa kiitos rakas paskatykkimme.)

Kuulemma ekat 2 viikkoa voivat olla vaarallisen helpot, jolloin tuudittaudutaan pettävään helppouden tunteeseen. Niinpä tylilleni uskollisena olen taas aivan varma, että aikarajan ylitettyä pieni kuolakoalamme, mahdoton maitohirmu, kasvattaa vähintäänkin pikkiriikkiset koliikkisarvet otsaan ja huuto alkaa, hermot menee ja lapsen hankita-ajatukset kirotaan alimpaan tuonelaan.

Sen näkee pian.

Siihen asti; ai kun elämä on hemmetin mugavaa

1+1=3

synnytyspeikko hukassa

Totesin tässä isännälle viikko sitten, että synnytysahdistukseni on jotenkin paussilla tai poistunut. En ole ehtinyt näin viime päivinä kovinkaan ahdistua enää niinkään tulevasta, siitä kaikesta kivusta ja sörkkimisestä mitä minulla on edessäni, vaan ajatukset harhailevat aivan muualla.

Totesin tämän johtuvan kenties osittain siitä, että en ole kertakaikkiaan enää ehtinyt ahdistua. Olen järjestänyt itselleni niin paljon puuhaa ja tekemistä, että synnytyspelko ei ole mahtunut kalenteriini enää hetkeen.  Ompelukone on surissut, pyykinpesukone jyllännyt ja kirjaston ovet käyneet niin tiheään, että aikaa ei ole ollut rakentaa kauhuskenaarioita sillä volyymillä kuin aiemmin.

Itseaiheutetun kiireen lisäksi kasvava uteliaisuus siitä, mikä on edessä on osaltaa tukahduttanut tai lieventänyt pelkoani. Tavallaan sitä haluaa päästä koettamaan omia rajojaan niin hurjan kokemuksen edessä, mikä oletettavasti synnytys on. Uteliaana huomaan myös pohtivani ilokaasun tai epiduraalin käyttökokemusta sekä ylipäätään muita konsteja mitä voisin kuvitella käyttäväni kivun kanssa selviämiseksi. Tahdon yhä enenevissä määrin päästä ikään kuin kokeilemaan miltä synnytys tuntuu ja mitä se oikein on. Mikä on se kaaos ja tuska, josa kaikki äidit oikein puhuvat? Tietenkin yhtenä motivaattorina on se, että palkinnoksi saa lopulta syliinsä pienen ipanan, mutta se alkaa jo olla jonkin sortin itsestään selvyys...

Myös tukalalla ololla alkaa olla merkitystä asian kanssa. Pelätä ei ehdi, koska tästä olosta haluaa päästä jo eroon. Mahaa kivistää ja se tuntuu aika ajoin todella raksaalta ja hankalalta. Lonkat ovat myös ajoittain kovilla sekä kummallisia paineen tuntemuksia on ollut jo aivan riittämiin. Lapsivesien meno keskellä kauppakeskusta ei enää yhtäkkiä hirvitäkään niin paljoa, sillä jos se johtaa lapsen syntymään, otan sen rastin melkein mielelläni vastaan.

Kaiken kaikkiaan tämä odottamisen loppupuoli on niin intensiivistä odottamista että tuntien laskemisen ohella ei ehdi pelätä. Kai tämä jonkin sortin lunnon synnytyspelon lieventämismenetelmä on, en tiedä, mutta minulla se ainakin on toiminut kiitettävästi.

Tyttöjen ja poikien juttuja

Lainattu

Kävin neuvolassa, jossa paikalla oli uusi täti (taas).


Täti kopeloi vatsaan päältä päin ja kuunteli sydän äänet ja sääti. Lopulta hän kysyi, tiedättekö mikä sieltä on tulossa. No tyttö tietty, vastasin.

Täti siihen, että aika jännä, kun kaikki merkit viittaavat poikaan, matala syke, linea negra, mahan muoto ym. Jatkoi vielä, että onhan noita tyttöjäkin matalalla sykkeellä ollut mutta silti.

MITÄ MITÄ MITÄ!!

Ei sellaiselle, jolla on enää 4 päivää laskettuun aikaan, jonka sisustama lastenhuone on neutraali mutta hienovaraisesti viritetty tyttösuuntaan, joka on vihdoin uskaltautunut ostamaan ensimmäisen hameen, joka on pohtinut vain tyttönimiä ja joka on ommellut jo tsiljoona pikkuhametta, sanota noin vain, että pojalta se näyttää.

EI NÄIN!

Hyperventilaation ja muutaman paperipussin (ja niiden sisältämien dallaspullien) jälkeen ajatukset selkenevät sen verran, että samapa tuo kumpi tulee, vaatteitahan ja tavaraa ne vain on. Kyllä pojatkin tykkää punaisesta. Ja leikki kasalla pehmoleluja ja snif marimekon vaaleanpunaisella Apinalla.

Tässä pitää nyt sitten viime metreillä kuitenkin kääntää ajatuksia taas siihen neutraaliin pisteeseen. Kumpi vain saattaa olla tulossa. Kunhan se on merkkiä vauva. Ja terve.

vko 40 (39 + 3)