Jos kukaan ei tiedä, sitä ei ole olemassa?

Takana on nyt 7 täyttä viikkoa ja ruokarajoitukset ym. alkavat mennä rutiinilla. Viikonlopuista selviäminen, niin että kukaan ystävistä ei arvaa mitään, on hauskaa temppuilua. Erilaisten mielikuvituksellisten keinojen keksiminen, kuten lonkeropullojen täyttäminen greippilimulla, on mukavaa ajan vietettä.

Joskus Isäntä tosin joutuu alkoholihuuruiseen pinteeseen, jouduttuaan juomaan tuplamäärän glögiä ja viiniä, kun en hätäpäissäni ole keksinyt muuta keinoa vältellä valmiiksi kaadettuja laseja. Ystävät varmaan ihmettelevät hyvää juomapäätäni kummastellen samalla perheen toisen puoliskon tahmeaa meinikiä.

Tämä salailu on hauskaa, mutta rasittavaa. Ensinnäkin, inhoan valehtelua ystävilleni. En halua esittää juomaria kun en oikeasti ota mitään. Jatkuva "olen autolla" selityskavalkadikin on jo kohta kärsinyt inflaation ja epäilykset heräävät jos kieltäydyn juomista. Suurin huijaus tapahtukoon ensi viikonloppuna vuoden vaihtuessa. Silloin minun on hukutettava itseni greippilimuun tai joudun keksimään kummallisia selityksiä kuohuviinistä kieltäytymiseen:

• Närästää niin paljon, ettei nyt pysty? 
• Oksettaa jo nyt niin paljon, ettei pysty? 
• Tulipa otettua niin paljon liikaa, ettei pysty enää? 
• En pidä kuohuviinistä (suuuuurin bullshit)? 
• Tipaton Tammikuu alkoi juuri nyt!?

Salailu on lisäksi ikävää, koska en voi iloita tästä kenekään kanssa. Minussa kasvaa minimii, elämäni suurin asia, enkä voi siitä kenellekään kertoa. Isäntä sanoi eilen, että onpa tyhmää kun kukaan ei tiedä, silloin tuntuu siltä, ettei sitä ole oikeasti olemassa. Niinpä. Minimii on tällä hetkellä vain meidän kahden välinen mielikuvitusleikki, josta kukaan muu ei tiedä.

vko 6

..zZZzZzzz..

Tämän viikon vitsaus on eittämättä ollut V Ä S Y M Y S! Aivan kaamea väsymys, joka piinaa heti aamusta lähtien. Luulin ensin, että on kyse joulun jälkeisestä väsähdystilasta ja pitkäksi venyneistä yökukkumisista sekä perus maanantaikoomasta. Päädyin kuitenkin yhdistämään silmäluomieni äärimmäisen valahtamistilan tulevaan minimiihini.

Väsymys oli eilen niin kova, aivan ennen kuulumaton. että huolimatta viikkoa aikaisemimin aloitetusta ALE -aikojen hehkuttelustani meinasin nukahtaa kesken kauan odotetun ostoskierroksen. Enkä saanut ostettua mitään - yhtään mitään! (Okei, yksi paita ensi kesäksi, mutta ei muuta!).

Onnistuin myös eilen nukkumaan kolmet pikapäikkärit: ensimmäiset autossa matkalla shoppailemaan, toiset matkalla shoppailemasta kotiin ja kolmannet heti kotiin päästyäni. Näiden lisäksi uuvahdin noin kymmenen kertaa työpisteen ääreen sekä auton rattiin (!) työmatkan aikana. Lopulta ruinusin alekierroksen jälkeen kotona lupaa mennä jo puoli kahdeksalta nukkumaan, mutta Isäntä suositteli pysymään vielä hetken hereillä jottei homma lähtisi lapasesta.

Tänään on helpompi päivä. Tuumattiin, että ehkä liikunta antaisi väsymykselle kyytiä, joten suuntaamme töistä päästyä heti circuitiin. Toivottavasti en urvahda kesken kaiken ja unikuolaa jotakin laitetta aivan limaiseksi...

vko 6

Oireita oireettomuudesta

Viides viikko kohta pulkassa ja isäntä kutsuu minu jo sulavasti mammaksi. Vauva-aiheisia asioita on googlattu jo olan takaa ja homma konkretisoituu koko ajan enemmän ja enemmän.

Vai konkretisoituuko?

Ihan rehellisesti. Minusta ei tunnu yhtään miltään. Siis iloitsen asiasta ja tulevasta vauvasta aivan mielettömästi, mutta mitään merkkiä/tunnetta/olotilaa viitaten raskaana olemiseen ei ole. Aluksi taisin oikein liioittelemalla löytää itseäni kuulostellen muutaman hassun oireen, jotka nekin taisivat johtua vain railakkaasta mielikuvituksesta.

Okei, jos ihan tarkkoja ollaan niin etuvarustusta jomottaa, mutta vain minimaalisesti. Suussa on kumma maku, mutta se taitaa johtua siitä, että poltin kieleni eilen pizzaa syödessä. Myös alavatsa on outo, mutta toisaalta ihan yhtä outo kuin kaikkina muinakin päivinä minä tahansa kuukautena aiemminkin. Tämä kuulostelu käy hermoille. Onko tämä normaalia vai epänormaalia? Onko siellä ketään tai mitään?

Googlettamaan en tällä kertaa lähde. Siitä ainakin tulee epänormaali olo.

Muistan muistuttaa itseäni, kun oireet saapuvat ja niitä lämähtää vaivoikseni koko rekkalastillinen, että oireettomuudesta panikoiminen oli sittenkin ihan jees. Ja että onneksi se alku edes oli helppoa aikaa.

vko 5

2 millinen

Luottamus on tällä kakkoskierroksella nyt todella kova. Tuntuu siltä että 2mm mittainen mittarimato pysyy sisällä ja siitä tulee meidän ihan oikeasti. Samaa mieltä on Isäntä, joka sai pikkujoululahjaksi kirjekuoressa tikun kahdella viivalla =)

On tämä hurjaa. Tähän liittyy tosin hyvin naiivia käytöstä. Fiilis oli tänään niin mahtava, että juoksin hetimiten kaupaan ostamaan mammavitamiineja, laitoin alkoholin pannaan ja rupesin hörisemään itsekseni töissä kun varattiin seuraavia ohjausryhmän kokouksia ensivuoden lopulle, jolloin köllötän jo äippälomalla. Naiivia, mutta niin mahtavaa! (Ja ostan btw ehkä vielä potkupuvunkin joulumarkkinoilta, jos kehtaan.)

Kellekään en kyllä vielä möläytä enkä neuvolaakaan ilkeä vielä varata, sillä jonkin näköinen taikausko kolottaa takaraivossa. Ihan kuin hommalla olisi suurempi todennäköisyys mennä kesken, jos varaan neuvolan. Sitä paitsi tässä on hyvää aikaa ventata ennen ylitsepursuavia lisäfiilistelyjä raskaudesta, sillä kohta on joulu ja uusivuosi ja vasta sen jälkeen alan pohtia tarkemmin lisäorientoitumisia.

MaHtaVAa!

ps. joululahjatoive: mato pysy kyydissä

vko 4

KAKSI viivaa!

Kaksi viivaa tikussa, uskomatonta!

(ällöttää ja nipistelee)